28.11.2016

Juoppous on hulluutta

Kalle Lähde: Happotesti (Otava, 2015)
Happotesti
Kalle Lähteen esikoisromaani Happotesti kertoo googlettamalla löytyvien haastattelujen mukaan hänen omista kokemuksistaan. Viisikymppinen kirjailija on nuoresta pitäen painiskellut liian juomisen kanssa ja ollut viimeiset pari vuotta kokonaan raitis. Ihmettelen, kuinka hän on jaksanut palata kokemuksiinsa ja vielä onnistunut kirjoittamaan niin hauskasti.

Teoksen minäkertoja Joonatan on naimisissa oleva turkulainen tuurijuoppo. Hän on sanoutunut irti työstään loukkaannuttuaan työnantajan epäilystä, että hänellä olisi "ongelma". Työn päätyttyä hän voi omistautua elämän tärkeimmälle asialle eli juomiselle. Sairaanhoitajavaimo yrittää ymmärtää ja varaa miehelle krapulajuomia, ettei putki päättyisi liian äkkiä. Lukijalle selviää nopeasti, ettei vaimo pärjää miehen tärkeysjärjestyksessä. Lähde kuvaa taitavasti Joonatanin sairaita ajatuskulkuja, valheiden ja itsepetoksen verkkoa, pelkotiloja ja horjuvaa itsetuntoa.

Happotesti on eräänlainen versio "Keeping up appearances" -televisiosarjan teemasta. Siinä missä Hyacinth Bucket yrittää vaikuttaa yläluokkaiselta, yrittää Joonatan vaikuttaa kunnolliselta kansalaiselta mitä hupsumpien ajatusväännelmien avulla. Hän esimerkiksi ei omasta mielestään ole sekakäyttäjä, koska käyttää vain lääkärin määräämiä lääkkeitä. Joonatanin omanarvontunto roikkuu heikoissa kantimissa, esimerkiksi laadukas neule yllään hän ihmettelee, miten toinen voi kohdella häntä kuin juoppoa, vaikka hänellä on kunnon ihmisen neulepaita yllään.

Teoksessa voi nähdä samansieluisuutta myös Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjojen kanssa. Molemmissa on kyse riippuvuudesta, johon liittyvää sairaalloista, itselle vahingollista käyttäytymistä henkilö pyrkii oikeuttamaan itsepetoksen avulla. Suurimman osan ajasta lukija on huvittunut, mutta välillä tulee myös lievä ahdistus: voi hyvät hyssykät...

Kenelle sopii: Laajalle lukijakunnalle, koska jokaisen tuttavapiirissä on joku alkoholiongelmainen. Alkoholiongelmaisessa perheessä kasvaneille. Päihdetyöntekijöille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Riippuvuuden problematiikasta kiinnostuneille. Kirja sopisi valitettavasti myös kirjanäyttelyyn aiheesta "Suomalaisuus". "Huumoria"-näyttelyynkin sen voi laittaa.

Asiasanoituksesta: 
- Lisäisin asiasanoitukseen KAUPUNGIT : TURKU: 2010-luku (kirjassa Jutta Urpilainen on valtiovarainministeri, ja hän oli sitä vuosina 2011 - 2014).
- Lisäisin asiasanoihin BAARIT (kirjassa käydään Turussa oikeasti olevissa baareissa), MUSTA HUUMORI, RAPPIO, SEKAKÄYTTÖ, PÄIHDEHUOLTO : KATKAISUHOITO (päähenkilö on 12. kertaa katkolla), MIESKIRJALLISUUS (vaikka alkoholismi ei olekaan yleismiehistä, niin päähenkilö miettii usein, kuinka toimiminen olisi "miehekästä").
- Jättäisin pois genren KEHITYSKERTOMUKSET, koska päähenkilön elämä kehittyy vain entistä hullumpaan suuntaan: tulee avioero, asunto myydään ja on ilmiselvää, mitä päähenkilö aikoo asuntorahoilla tehdä. Saapa nähdä, tuleeko kirjalle jatkoa, jossa kehitys etenisi myönteiseen suuntaan.
- Asiasanoissa on ALKOHOLISMI ja AVIOPUOLISOT; on muistettava hakea tällä yhdistelmällä, jos aiheena on alkoholismi + parisuhde.

3.11.2016

Kirjailijan vaikea vuosi

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi : muistiinpanoja masennuksesta (S&S, 2016)

Pauliina Vanhatalo kuuluu suosikkikirjailijoihini. Sydäntäni kivisti, kun hän todellisuuspohjaisessa teoksessaan potee masennusta ja murehtii tökerön kanssaeläjän sanoja: miltä tuntuu, kun ei ole menestynyt kirjailijana? Tärkein masennuksen taustatekijä ei kuitenkaan liene työuraan liittyvä menestyksen puute, vaan uupuminen äitiyden, kirjailijan työn ja vanhan talon kunnostamisurakan ponnisteluissa.

Teoksen erityisenä teemana on introvertin äitiys. Vanhatalo on todennut lehtihaastatteluissa, että introverteista äideistä ei puhuta. Se on aivan totta. Sanotaan, että vanhemmuus on kaikille vaikeaa, mutta ei jatketa, että introverteille se on erityisen vaikeaa. Erään nettilähteen mukaan suomalaisista 30 - 50 % on introvertteja, ja jos näistä puolet on naisia, on introvertteja naisia ainakin 800 000. Introvertteja äitejä voisi arvioida olevan Suomessa vähintään puolisen miljoonaa. Hyvä, että edes yksi kirjailija on ottanut asian puheeksi. Työelämässä on jo myönnetty, että introvertti ihminen on usein hyvä työntekijä, mutta miten introvertti äiti toteuttaa hyvää äitiyttä? Vanhatalon vastaus tähän on: puolisonsa tuella. Pitää vain oppia ajattelemaan, että äiti voi toimia kuten isät perinteisesti ovat toimineet eli äiti voi keskittyä elannon hankkimiseen.

Pauliina Vanhatalo kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia, mikä oli Suomen ennätys ja hankki hänelle julkisuutta. Nuori tyttö kyörättiin television ajankohtaisohjelmaan ratkomaan Suomen tulevaisuutta. Sitä taustaa vasten uupuminen arjen pikkuasioissa voi tuntua nololta. Mutta toisaalta, ei johtavien miespuolisten poliitikkojenkaan kunniaa ratkota tutkiskelemalla, miten he pärjäävät/pärjäisivät kahden pikkulapsen kanssa pihaleikkien nahinoita ratkomassa ja harmonista zen-henkistä varhaiskasvatusta antamassa. Mies voi saada kaluunat eri ansioilla, ehkä joskus vielä nainenkin. Vähän mietityttää, olisiko Vanhatalo voinut kirjoittaakaan tästä aiheesta ilman masennusta - jos hän olisi vain reippaasti ilmoittanut, että täällä introvertti äiti toimii oman persoonallisuutensa mukaan, ilman myötätuntoon oikeuttavaa sairastumista ja "kaulan paljastamista", millainenkohan vastaanotto olisi ollut. Teoksen kirjoittaminen on ollut rohkea teko. Erityisesti minua kosketti kirjailijan huoli: miten saan tämän kirjan taipumaan selviytymistarinan muotoon, sillä selviytymistarinanahan se on tarjoiltava?

Kenelle sopii: Introverteille, äideille, introverteille äideille. Masennuksesta ja uupumisesta kiinnostuneille. Kirjailijan työstä kiinnostuneille. Vanhemmuuden iloista ja haasteista kiinnostuneille.

Asiasanoituksesta: Asiasanoista puuttuu kaksi olennaista: INTROVERSIO ja ÄITIYS. Pelkkä ÄIDIT ei riitä, koska sillä hakemalla saa mukaan esim. MURHA : ÄIDIT -ketjut ja muut "väärät hakutulokset". Introverteista äideistä ei puhuta, ja puhumattomuutta heijastaa sopivien asiasanojen puute. On osattava hakea asiasanalla INTROVERSIO (eikä introvertit). Vanhatalon teoksessa on kyse myös erityisherkkyydestä - kirjailija ei käytä tätä termiä, mutta esimerkiksi teoksessa kuvattu "puhelimen pelkääminen" viittaa erityisherkkyyteen. Netistä löytyy testejä, joilla voi testata, onko itse erityisherkkä. Asiasanaa "erityisherkkyys" tai edes "herkkyys" ei ole, vaan joudutaan käyttämään asiasanaa SENSITIIVISYYS. Esimerkiksi Anja Snellmanin teoksessa "Antautuminen" kantavana teemana on erityisherkkyys, mutta asiasanoituksessa tämä kuvataan sanoilla SENSITIIVISYYS ja ARKUUS : LAPSET. Ysasta löytyy asiasana SOSIAALISUUS, mutta sen vastinparina ei olekaan "epäsosiaalisuus", vaan POIKKEAVA KÄYTTÄYTYMINEN (!). SOSIAALISUUS : PUUTTEET lienee ketju, mitä joutuisi käyttämään.

21.9.2016

Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

motelli.jpgJoistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.


Luuranko poliitikon kaapissa

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)
KalmariRomaani

Pirjo Hassinen jatkaa edellisestä romaanistaan Popula tutuksi tulleen puoluejohtaja Jukka Kalmarin tarinaa. Yhtymäkohtia perussuomalaisiin voi halutessaan nähdä. Ainakin teoksen Popula-puolueen suhteet mediaan kangertavat kuten perussuomalaisilla.

Hassinen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Hän kuvaa parisuhdetta hienosti kliseet välttäen ja liikoja selittämättä. Teoksen naispäähenkilö Katja salaa asioita puolisoltaan, mutta lukijalle ei ole tarpeen tulkuttaa, miksi hän niin tekee. Jos jostakin tekstistä pitäisi tutkia, onko kyseessä Hassisen käsikirjoitus, osaisin myös laatia listan sanoista, joita tekstistä pitäisi löytyä, jotta se todella olisi "aito Hassinen". Tyyliä olisikin sitten vaikeampi määritellä tai jäljitellä.

Poliitikko Jukka Kalmarin pöyristyttävä menneisyys ei minua kiinnostanut niin paljon kuin Katjan ja hänen eksänsä ja nyksänsä välinen tasapainottelu. Mutta jos lukija tuntee intohimoja perussuomalaisuutta kohtaan myönteisessä tai kielteisessä mielessä, niin kirja epäilemättä kiinnostaa.

Katriina Kajannes kirjoittaa Pirjo Hassisesta Kirjasampo.fi:ssä: "Ilmaisu on Hassisen teoksissa rajua ja intohimoista, kerronta vyöryy läkähdyttävänä mutta yksityiskohdiltaan tarkkana." Niin sitä voi kokea saman kirjailijan eri tavalla, minulle ei tulisi mieleenkään kuvailla Hassisen kerronnan vyöryvän läkähdyttävänä. Intohimo sen sijaan sopii hyvin kuvaamaan Hassisen tekstiä, tai ehkä vielä paremmin aistillisuus.

Kenelle: Aikuiselle naislukijalle.

Kiehtova tietokirja eläimistä

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? (SKS 2015)

Kuvahaun tulos haulle millaista on olla eläinTätä kirjaa kehuttiin kirja-arvostelussa eikä suotta. Teos on paljosta tietosisällöstään huolimatta selkeä ja mukava lukea. Eläimet - niin villieläimet kuin lemmikkieläimetkin - ovat toisaalta erilaisia kuin luulemme, mutta toisaalta lähempänä ihmisiä kuin arvaammekaan. Kirjoittaja sanookin, että vaikka avaruudesta ei löytyisikään elämää, niin emme ole yksin - meillä on seuranamme eläimet, joiden tietoisuudessa riittää tutkittavaa.

Mieleen jäi mm. selitys sille, miksi delfiinit joskus kannattelevat hukkuvaa ihmistä pinnalla. Delfiinit näkevät ihmisen kaikuluotauksen kautta, jolloin ihmisen keuhkot loistavat selvinä ja muu vartalo erottuu ympärillä himmeämpänä. Ihminen näyttää delfiinin mielestä hyvin delfiinimäiseltä. Delfiinien hengitys on tietoista, ja jos joku delfiiniyksilö ei jaksa nousta pintaan hengittämään, muut auttavat sen pintaan ja kannattelevat sitä.

Eri mieltä olen siitä, että kissa muka ei osoittaisi mieltään omistajan oltua pitkään poissa. Telkänrannan mukaan kissan aivokapasiteetti ei riitä "mielenosoitukseen", vaan kissa käyttäytyy välttelevästi, koska se ei ole varma, onko paikalle tullut ihminen sen omistaja. Mutta kokemukseni mukaan kissa voi käyttäytyä torjuvasti vielä sen jälkeen, kun sitä on jo pidetty sylissä, jolloin on vaikea väittää, etteikö se jo tunnistaisi omistajansa. Pysyn mielenilmauksen kannalla. Sen sijaan hyväksyn selityksen, että reviiriin merkkailu pissailemalla verhoihin esimerkiksi vauvan tultua taloon ei ole eläimeltä mielenosoitus, vaan yritys rauhoittaa uusi tilanne huolellisemmalla oman reviirin merkkaamisella.

Kenelle: Monenlaisille lukijoille. Eläimistä kiinnostuneelle lukiolaiselle. Tietokirjoista pitävälle miehelle tai naiselle. Eläinten koulutuksesta kiinnostuneelle. Koiran tai kissan omistajalle.

Muuta samantapaista luettavaa: 
Tuire Kaimio: Tuikun eläinkoulu (WSOY 2003)


10.6.2016

Luokittelun vaikeudesta

Olen kateellinen Lukuneuvojan blogille. Siinä on sivun oikeassa laidassa hyvä valikko, josta voi etsiä haluamansa tyyppisiä kirjoja. Tarjolla ovat esimerkiksi seuraavat kategoriat: hauska, koskettava, ohut, surullinen, vanhustyöhön sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Itselläni on ollut vaikeuksia luoda ryhmittelyä, johon olisin lopullisesti tyytyväinen. Pitäisi ensin tietää, millaisia kirjoja ryhmiteltävänä tulee olemaan. On vaikea luoda ryhmittelyä etukäteen. Se auttaa, että on etsinyt asiakkaille kirjoja heidän toiveidensa mukaan, mutta tuntuu, etteivät asiakkaiden pyynnöt koskaan kata aivan kaikkia tyylilajeja. Olen muokannut omaa oikean laidan valikkoani moneen kertaan. Se on turhauttavaa.

Loin aluksi muun muassa kategoriat "ajateltua" sekä "himolukijalle". Niihin tuli kuitenkin kovin paljon aineistoa. Kategoriat alkoivat vaikuttaa tarpeettomilta - eikö melkein kaikki kirjallisuus ole "ajateltua" ja eikö himolukija lue melkein kaikkea - tarvitseeko näitä erikseen tägätä? Kävin läpi vanhoja tekstejäni ja poistin näitä tunnisteita. Kun homma oli tehty, kului jonkin aikaa, ja rupesin kaipaamaan noita kategorioita. Tuntui, että olivat ne sittenkin hyödyllisiä. Ne kertoivat minulle kirjan tyypistä.

On osattava laatia kategoriat, jotka ovat tarpeeksi erottelevia, mutta eivät liian yksityiskohtaisia. On osattava laatia kaikki tarpeelliset kategoriat, mutta ei mitään liikaa.

Yksi paljon pohdituttanut asia on lukijoiden sukupuoli. Joskus ajattelen kirjaa lukiessani, että seuraavan kerran kun joku mies etsii hyvää luettavaa, suosittelen tätä. Sukupuoleen viittaavien kategorioiden tekeminen tuntuu kuitenkin hankalalta. Lukuneuvojan blogissa on kategoria "miehinen", mutta ei kategoriaa "naisellinen". "Miehisen" kirjan määritelmä hänellä on hauska: "Miehisessä kirjassa kaikki päähenkilöt ovat miehiä ja kirjan näkökulma on miehen. Miehiseen romaaniin liittyy yleensä tappeluita, kiroilua tai seksiä (useimmiten näitä kaikkia)."

Naiset lukevat tutkimusten mukaan sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja, miehet taas enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja. Ehkä ei tarvita kategoriaa "naisellinen"? Kuitenkin on olemassa chick lit -genre, joka on tarkoitettu lähinnä naisille. Kategoria "naisellinen" ei kuitenkaan voisi pelkistyä vain romantiikkaan tai chick litiin, sillä eihän miehinen kirjakaan ole ensisijaisesti KEVYT miehinen kirja.

On vaikea määritellä, minkälaisia kirjoja tulisi kategoriaan "naisellinen". Naiskirjallisuus ja mieskirjallisuus ovat vielä erikseen, niissä puhutaan naisten ja miesten oikeuksista. Ehkä "naisellinen" kirja voisi olla sellainen, jossa päähenkilö on nainen, näkökulma naisen ja jossa käsitellään paljon ihmissuhteita. Pidän kategoriaa "naisellinen" kuitenkin tarpeettomana. Minulle lukijana riittää tieto kirjoittajan sukupuolesta ja iästä. Jos kirjoittaja on nainen ja kanssani suunnilleen saman ikäinen, löytyy samaistumispintaa yleensä hyvin. Vähiten samaistumispintaa olen löytänyt itseäni monta kymmentä vuotta vanhempien miesten kirjoittamista kirjoista, mutta poikkeuksia toki on. Kokeilin kategorisoida kirjat kirjailijan syntymävuosikymmenen mukaan, mutta luovuin siitä, koska se ei tuntunut toimivan hakuelementtinä hyvin.

Kirjaston hakuelementit eli hyllyjen aakkosjärjestys, genremerkinnät (genrehyllyt tai genremerkinnät kirjojen selässä) ja kirjanäyttelyt eivät useinkaan ole riittäviä apuneuvoja hyvän lukemisen etsimiseen. Haastavina lukijaryhminä pidän seuraavia: 1. Vähän lukeneet henkilöt, joita on kannustettava lukemaan tarjoamalla heidän mieleisiään koukuttavia kirjoja. Kun he kysyvät suosituksia, ei ole varaa suositella huonoa, koska toista tilaisuutta ei ehkä tule. 2. Erittäin paljon lukevat henkilöt, jotka ovat huomanneet, etteivät pysty lukemaan kaikkea julkaistua ja jotka yrittävät seuloa joukosta ne kaikkein tärkeimmät ja parhaat teokset. Finlandia-ehdokkaat, Nobel-palkitut ja kaikki puhutuimmat uutuuskirjat he ovat jo lukeneet.

Aineistotietokannasta, Kirjasampo-sivustosta ja Lukuneuvoja-tyyppisistä blogeista on toki hyötyä, jos asiakkaalla ja/tai kirjastonhoitajalla on aikaa ja viitseliäisyyttä etsiä niistä. Yleensä käytännön hakutilanteissa aikaa ei kuitenkaan ole. Usein kysymys esitetään työntekijälle, joka työskentelee hyllyillä (ei siis tiskin takana) ja häneltä toivotaan nopeita vinkkejä. Minulla on joskus ollut töissä mukana lukuvihko, josta löydän nopeasti sen lukemani hyvän kirjan nimen, joka ei muistu mieleen.

Olen ajatellut, että paras konsti ehkä olisi tehdä listoja eniten kysytyistä aiheista. Esimerkiksi minulta on usein kysynyt naisasiakas jotakin "kivaa, hauskaa, ei raskaslukuista". Tällaisia kirjoja on paljon, mutta niitä myös lainataan paljon. Hyllyistä hakeminen voi tuottaa tyhjät kädet. Valmis pitkähkö lista auttaisi asiaa.

Tulevaisuudessa ehkä on käytössä yleisesti hyväksytty Lukuneuvojan blogin kategorioita muistuttava luokittelu, jonka avulla etsitään asiakkaille lukemista. Asiasanoituksen ongelmana on se, että siinä kirjataan AIHEITA. Lukijat taas etsivät usein luettavaa, joka herättäisi heissä tietynlaisia TUNTEITA. Esimerkiksi itse pidän kirjoista, jotka järkyttävät ja yllättävät. Siksi tarvitaan kategorioita kuten koskettava, surullinen, hauska.

Komiikkaa suomalaistaustaisesta perheestä Ruotsissa

varaudu_pahimpaanPetteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan (Like 2016)

Matti Aalto muuttaa 1960-luvulla vaimonsa kanssa Ruotsiin. Matalan profiilin mies joutuu kauhukseen puhelinluettelon ensimmäiseksi nimeksi, joten nimi muutetaan Altoksi. Jäyhä isä kantaa talvisodan muistoja ja pärjää yrittäjänä, mutta lapsista kasvaa saamattomia vetelyksiä. Isä testaa lastensa sijoitustaitoja löytääkseen heistä parhaan ehdokkaan yrityksensä perijäksi.

Petteri Nuottimäen tausta tv- ja elokuvakäsikirjoittajana näkyy teoksessa vauhdikkaina, koomisina käänteinä. Kirjasta varmasti tehdään elokuva. Teoksen parasta antia oli mielestäni suomalaisen miehen luonteen kuvaus sekä peliongelmaisen henkilön ajatuksenjuoksun kuvaus (yhdellä Matin pojista on peliongelma).

Kertoja kääntyy tuon tuostakin lukijan puoleen ja sanoo, etteivät tapahtumat välttämättä ihan näin menneet - kyseessä on siis  jossain määrin epäluotettava kertoja. Tätä ei ole laitettu asiasanoihin, mikä on mielestäni oikein, koska kerrontatekniikka lienee peruja kirjailijan käsikirjoittajataustasta. Lukiessani kuulin kertojanääneen puhuvan tapahtumien yllä kuin elokuvassa.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei ole VANHEMPI-LAPSISUHDE. Kun tekee kirjanäyttelyä vanhemmuuteen liittyen, on muistettava hakea ilmaisulla IHMISSUHTEET : PERHE, joka tämänkin kirjan asiasanoituksesta löytyy.

Muuta samantapaista luettavaa:
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (ruotsinsuomalaisista)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (Suomen ja Ruotsin kulttuurieroista)
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (menneen maailman mies kontra nykyelämä)
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Nuottimäen teoksen alkupuolella Matti Aallon luonnekuvaus muistuttaa Mielensäpahoittajaa)

16.4.2016

Kustantamoista

Olen jo kauan valikoinut lukemista kustantajan mukaan. Kymmenkunta vuotta sitten suosikkikustantamoni oli Avain. Se oli pikkukustantamo, jonka julkaisemista romaaneista pidin aina. Niinpä aloin hakea kirjastotietokannasta nimenomaan Avaimen julkaisemia teoksia. Sieltä löysin esimerkiksi Lionel Shriverin. Sittemmin BTJ Kustannus Oy osti Avaimen, mutta muutaman vuoden kuluttua Avaimen romaanien julkaiseminen lopetettiin ja keskityttiin tietokirjoihin.

Avaimen lisäksi suosikkikustantajiani on ollut Otava, jonka julkaisemista teoksista olen pitänyt keskimäärin enemmän kuin WSOY:n julkaisemista - WSOY on niin suuri kustannustalo, että sieltä löytyy monenlaista eikä aina omaan makuun sopivaa. WSOY:n julkaisemista teoksista ei aina tiedä, onko kyseessä väliteos suurelta nimeltä. Otavalla on enemmän minua puhuttelevia kirjailijoita, kuten Pirjo Hassinen, Alexandra Fuller, Hanna Marjut Marttila ja Anna-Leena Härkönen. Gummerus on mielestäni julkaissut puhutteleviakin romaaneja, joissa kuitenkin saattaa olla epätasaisuutta laadussa - varsinkin teosten alussa, jos kyseessä on esikoisteos. Näistä tulee mieleen Elina Tiilikan esikoisromaani Punainen mekko (Gummerus 2010). Olen ajatellut, että kirjailija on ehkä pyrkinyt WSOY:lle ja Otavaan, muttei ole päässyt, ja tullut sitten julkaistuksi pienemmässä Gummeruksessa. Gummeruksen löydöistä merkittävin lienee Kalle Päätalo.

Sammakko herättää minussa myönteisiä mielikuvia. He ovat julkaisseet Charles Bukowskia ja Kreetta Onkelia, molemmat suursuosikkejani. Sammakon teoksiin tartun mielelläni.

Bazar, Siltala ja Teos ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiotani hyvillä kirjoillaan. Tuorein innostuksen kohteeni on Into Kustannus, joka on julkaissut kiinnostavia yhteiskunnallisia teoksia. Kääntäjä Kimmo Pietiläisen kustantamo Terra Cognita on ollut suursuosikkini jo usean vuoden ajan: Pietiläinen suomentaa merkittäviä tietoteoksia, joita mielestäni pitäisi ottaa enemmän pikkukirjastojenkin valikoimiin.

Suhtautumiseni Likeen on ambivalentti. Kymmenkunta vuotta sitten minusta tuntui, että Like julkaisee lähinnä provokatorisia ei-niin-hyviä teoksia, mutta nyt äsken luin Bea Uusman tietoteoksen Naparetki : minun rakkaustarinani (Like 2015). Myös suosikkini Antti Tuomainen ja Riikka Ala-Harja ovat Liken kirjailijoita. Like on mielikuvissani nuorekas, mutta edelleen tartun Liken teoksiin hieman varoen. En pidä provosoinnista, joka ei sisällä oikeaa yllätyksellisyyttä. Lupaus kapinallisuudesta on lunastettava myös.

Mielikuvani Tammi-kustantamosta on neutraali. Heillä on Pauliina Vanhatalo ja Jussi Valtonen, upeita kirjailijoita molemmat, mutta mitään erityistä käsitystä minulle ei Tammen linjasta ole syntynyt. Heillä on Tammen keltainen kirjasto - ehkä linjana on hyvään tarinaan liittyvä laatukirjallisuus (joka ei kuitenkaan ole minulle ykköskriteeri; eniten arvostan uusia oivalluksia tarjoavaa kirjallisuutta). Tammen keltaisen kirjaston kirjoista jotkut ovat jääneet minulta kesken.

Juttelin taannoin erään kustantamon kustannuspäällikön kanssa kustantamoihin liittyvistä mieltymyksistäni. Hän sanoi minun olevan poikkeuksellinen lukija, sillä tutkimusten mukaan keskivertolukijalle kustantajalla ei ole mitään merkitystä. Varmasti kirjastoalan työntekijöiden joukossa kustantajien erilaiset kustannuslinjat kuitenkin tunnetaan.

Andréen retkikunnan arvoitus

Bea Uusma: Naparetki : minun rakkaustarinani (Like 2015)
Naparetki
Lukuneuvoja kehui tätä kirjaa blogissaan ja oikeassa oli. Teos on koukuttava, yhtä aikaa tunteisiin vetoava, tieteellinen ja jännittävä. Alaotsikko on harhaanjohtava: tämä ei ole rakkaustarina, vaan kertomus intohimosta tutkimustyötä kohtaan.

Bea Uusma sai sattumalta käsiinsä vanhan kirjan, jossa kerrottiin Pohjoisnapaa kohti vetykaasuilmapallolla lähteneestä Andréen retkikunnasta. Naparetki alkoi vuonna 1897. Vuonna 1930 retkikunnan jäsenten ruumiit löydettiin Huippuvuorten pikkusaarelta, mutta heidän kuolinsyystään esitettiin monia eri käsityksiä: säilykkeistä saatu lyijymyrkytys, paleltuminen, hylkeenmaksasta saatu botulismi ja niin edelleen. Bea Uusma käytti kirjan luettuaan muutaman kymmenen vuotta naparetkeilijöiden kohtalon selvittämiseen. Hän on ammatiltaan lääkäri, mistä oli suuresti hyötyä retkikunnan vaiheiden selvittämisessä. Sääolosuhteet, vaatetus, ruokavalio, kaikki otetaan huomioon, ja lopuksi arvoitus - ehkä - ratkeaakin. Teoksessa on runsaasti valokuvia ja muuta dokumenttiaineistoa.

Suostuttelin miestäni lukemaan teoksen kymmenen ensimmäistä sivua. Häntä ei kiinnostanut: "Jos joku lähtee henkensä kaupalla Pohjoisnavalle, niin joutaakin kuolla." Sitten hän kuitenkin luki ne ensimmäiset sivut - ja päätti lukea koko kirjan.

Kenelle sopii: Jonkin verran luonnontieteistä kiinnostuneelle. Tieteen arvoituksista pitävälle. Matkakertomuksista ja kuvateoksista pitävälle.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa on NAPARETKET ja TUTKIMUSMATKAT, mutta teos ei löydy asiasanalla MATKAT tai MATKAKERTOMUKSET. Matka-aiheista kirjanäyttelyä tehdessä on muistettava hakea myös sanalla TUTKIMUSMATKAT, jos tietokannassa ei ole etukatkaisumahdollisuutta.

Postuumia Bukowskia

CHARLES BUKOWSKI: Kirottujen nautinnotCharles Bukowski: Kirottujen nautinnot (Sammakko 2015)

Charles Bukowski (1920 - 1994) kuuluu suosikkikirjailijoihini, mutta tämä postuumisti julkaistu tekstikokoelma ei ole hänen parhaimmistoaan. Tuttu huumori kuitenkin pilkahtaa siellä täällä, ja teemat ovat tuttuja - omapäinen juoppo kirjailija koettaa olla tarkkailematta maailmanmenoa, koska toiset ihmiset niin työlästyttävät häntä - lukuun ottamatta naisia, joita aina jostakin tarttuu lahkeisiin kotiin vietäväksi. Useassa novellissa tehdään dramaattista eroa seurustelusuhteesta, muttei viitsitä erota loppuun asti, vaan ruvetaan syömään ja jatketaan kuten ennenkin. Teoksessa on sekä novelleja että runoja.

Taidanpa taas lukea teoksen "Auringonvalo, tässä olen", joka on ihana haastattelukirja Bukowskista, ja ehkä pari hänen novellikokoelmaansa. Bukowskia ei paljon kirjallisuudenhistorioissa mainita, mutta kyllä hän mielestäni on hyvin persoonallinen ja taitava kirjoittaja.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei kerrota sisällöstä juuri muuta kuin UNDERGROUND - KIRJALLISUUS. Kaunokki ei selitä, mitä underground tarkoittaa, mutta Wikipedia tietää sen olevan "nimitys, jolla kuvataan vaihtoehtoista, valtavirran vastaista, poliittisesti tai kulttuurisesti arveluttavana pidettyä ajattelua ja toimintaa. - - Underground on sikäli kuvaava termi, että tavallinen yleisö joutuu harvoin kosketuksiin sen kanssa, ellei ihminen nimenomaan tietoisesti hakeudu sen piiriin ("maan alle"), koska valtamedia ei ole ole undergroundista juurikaan kiinnostunut. Underground on usein myös synonyymi ilmaisulle vastakulttuuri."

Bukowskin underground-asenne on kuitenkin mielestäni hyvin yleinen: alkoholisoituneita, itseään muita fiksumpana pitäviä ikääntyviä miehiä kyllä löytyy. Harva tietenkään on poikkeuslahjakkuus kuten Bukowski - käsitys omasta ylemmyydestä syntyy alkoholin avustuksella. Kirjanäyttelyjä tehdessä on muistettava hakea sanalla UNDERGROUND, jos aiheena on syrjäytyminen, alkoholismi tai taiteilijaelämä.



22.3.2016

Pastori sairastuu Parkinsonin tautiin

Kari Honkanen: Avoimella sydämellä (Aikamedia 2016)

Luin joskus vuosia sitten Kari Honkasen kirjan, jossa hän kertoo kokemuksistaan kehitysvammaisen lapsen isänä, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki muutkin hänen teoksensa. Kari Honkanen on savolainen helluntaiseurakunnan pastori, jonka tämänkertainen muistelmateos käsittelee sairastumista Parkinsonin tautiin. Myös lähetystyö Unkarien romanien parissa on tärkeässä roolissa.

Muistelmissa minua kiehtoo paitsi se, mitä ne kertovat, myös se, mitä ne kätkevät. Ihminen muokkaa elämänsä tarinaa koko ajan uudestaan ehyemmäksi kokonaisuudeksi. "Muistelmaevoluutiota" on kiinnostavaa seurata. Helluntailaisuutta en tunne omakohtaisesti, mutta varmasti sairastuminen Parkinsonin tautiin on ollut erittäin haastavaa karismaattisessa liikkeessä, jossa puhutaan kielillä, koetaan ihmeitä ja kierretään ympäri Suomea puhujamatkoilla. Saako seurakunnan johtaja särkyä?

Teoksessa puhuvat myös pastorin vaimo Tarja Honkanen sekä useat kollegat. Honkasten seurakuntatyö on voimakkaan verkostoitunutta, ja teoksesta aistii, että se on kirjoitettu myös kaikkia niitä varten, joille on täytynyt viestiä pastorin muuttuneesta elämäntilanteesta. Kirjan oikoluku on jäänyt hieman puutteelliseksi.

Asiasanoihin voisi lisätä:
lähetystyö : Unkari
köyhyys : romanit : Unkari (valokuvaliitteessä kuvia mm. Unkarin romaneista)

Kenelle: Parkinsonin taudista tai seurakuntaelämästä kiinnostuneelle.

Muuta samantyyppistä luettavaa: Hae asiasanalla PARKINSONIN TAUTI. Jotkut teokset on asiasanoitettu PARKINSONIN TAUTI : KOKEMUKSET, mutta joissakin ei ole edes asiasanaa MUISTELMAT.

14.3.2016

Ideoita lukupiireistä

Suvi Ahola: Ystäviä ja kirjoja (Avain 2015)
Ystäviä ja kirjoja
Pidän Suvi Aholan kirjoitustyylistä ja luen suunnilleen kaiken mitä hän julkaisee. Tässä kirjassa Ahola esittelee lukupiirien suosikkikirjoja. Lisäksi kymmenen erilaista lukupiiriä kertoo toiminnastaan. Kirjassa on myös lukupiirien ruokareseptejä, jotka ovat saaneet innoituksensa kirjallisuudesta. Ohje löytyy muun muassa Hannu Väisäsen suutarinlaatikkoon ja Leena Lehtolaisen lohipastaan.

Kenelle sopii: Lukijalle, joka etsii "jotakin hyvää luettavaa"; kirjassa on lukulistoja sekä kirjavinkkejä, joissa ei tehdä liikaa juonipaljastuksia. Lukupiiritoiminnasta kiinnostuneelle.

Muuta samantyylistä luettavaa:
hae asiasanalla: KIRJALLISUUSPIIRIT
Suvi Ahola: Lukupiirien aika : yhteisöllistä lukemista suomalaisissa lukupiireissä (2013)
Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri (2014, romaani)


27.2.2016

Kodin järjestämiskirjoja

KonMariMarie Kondo: KonMari : siivouksen elämänmullistava taika (Bazar 2015)

Anne te Velde-Luoma: Kaaoksen kesyttäjä : tavarat, paperit ja aika haltuun (Avain 2010)

Rita Emmett: Kaikki paikallaan : Rojun taltuttajan käsikirja (Helmi 2006)

Donna Smallin: Koti siistiksi : 500 vinkkiä tavarapaljouden taltuttamiseen (Karisto 2007)

Tartuin Marie Kondon KonMari-oppaaseen, kun sitä on niin hehkutettu. Teoksessa on yksi niksi, jota aion käyttää, mutta muuten en erityisemmin saanut teoksesta hyötyä. Teoksen suosiota saattaa selittää japanilaisen kulttuurin suosio yleisemminkin sekä menetelmän nimeäminen KonMariksi, mikä antaa kuvan, että kyseessä on ehyt yhtenäinen metodi, mitä se välttämättä toiseen kulttuuriin sovellettuna ei ole. Esimerkiksi teoksessa esitelty vaatteiden taittelutapa soveltuu paremmin pienikokoiselle japanilaiselle kuin kookkaan länsimaisen ihmisen vaatevarastoon. Samoin säilytystilat ovat ainakin minun kodissani sellaisia, ettei teoksen ohjeita voi suoraan soveltaa. Kierrätyksestä teoksessa ei puhuta ollenkaan. Paperitavaran säilyttämiseen liittyvät ohjeet olivat mielestäni jopa arveluttavia. KonMari sopii kuitenkin kodin järjestämisestä kiinnostuneille, etenkin nuoremmille lukijoille, joita puhuttelee itämainen henkisyys. Suomennoksessa mukana kulkenut japanilainen termi "komono" tuntui oudolta, koska se tarkoittaa pikkutavaraa ja sen olisi aivan hyvin voinut suomentaa.

Kaaoksen kesyttäjä, kansi (Minna Luoma)Enemmän pidin Anne te Velde-Luoman teoksesta Kaaoksen kesyttäjä sekä Rita Emmettin teoksesta Kaikki paikallaan. Niissä on käytännöllisiä ohjeita, joita olen paljon ottanut käyttöön, ja huomiota kiinnitetään kierrättämiseen. Asiakkaalle suosittelisin näitä kahta.

Donna Smallinin Koti siistiksi on turhan löysästi kirjoitettu, harvaan ladottu pikkukirja, joka on kirjoittajan mukaan tarkoitettu kiireisille, mutta jonka lukemisessa aikaa tuhrautuu vain vähän informaatiota sisältävien sivujen selailemiseen.

Kenelle: Esimerkiksi kirjanäyttelyihin "Koti kuntoon", "Esineiden maailma".

22.2.2016

Sietämätöntä jännitystä

Ilkka Remes: Horna (WSOY 2014)

Välillä jo kyllästyin Ilkka Remeksen kirjoihin, mutta nyt olen taas alkanut lukea niitä ja ne tuntuvat sietämättömän jännittäviltä. Luin ensin teoksen Jäätyvä helvetti (2015) ja vasta sitten sen edeltäjän Horna (2014), mutta toimi se näinkin päin. Molemmissa on päähenkilönä Lari Vuori. Kummankin teoksen juoni on (valitettavan) ajankohtainen, sillä se käsittelee vaikeuksia Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

Suurta rakkautta Remeksen kirjoissa on juuri se ratkaiseva hippunen, joka liimaa kirjan minunkaltaiseni tätilukijan kouriin. Pelkkää autojen takaa-ajojen kuvauksia ja miesten keskinäisiä kovispelejä en jaksaisi lukea. Miehen sankaruus tarvitsee ilmineerautuakseen naisen, jota on suojeltava, sekä muutamia hyviä ystäviä, sekä tietenkin sen vastapuolen, jota vastaan voimia koetellaan. Remeksen kirjoissa sanotaan aina jotakin kaunista venäläisestä kansanluonteesta, ja venäläiset yksityishenkilöinä kuvataan syvemmin kuin amerikkalaiset. Jokin slaavilaisen melankolian vire Remeksen teoksissa on - aina joku jää kaipaamaan jotakuta, aina joku ihmettelee jälkikäteen, ettei sittenkään tuntenut läheistä ihmistään niin hyvin kuin luuli.

Kenelle: Aikuisille; nuorille tämä on liian pelottava.

13.2.2016

Suomalaisuudesta

Gerald V. Kuss: Näin minä näin Suomen (Kirjayhtymä 1964)

Kirjoja hyllyttäessä osui käsiini irlantilaisen Gerald V. Kussin (1920 - 1969) pakinakirja vuodelta 1964. Osaa kirjan jutuista on ajan hammas järsinyt, mutta jotkin asiat ovat pysyneet. Ulkomaalainen ällistelee, kun suomalaiset aikuiset syövät jäätelöä ulkosalla julkisella paikoilla. Kolmannen kahvipannullisen keittäminen on niin ikään eksoottista. Suomalaisten jurottaminen yksinään junissa ja busseissa on tuttua juttua.

Erikoisemmalta tuntui havainto, että suomalaisilla päivälliskutsuilla miehillä ei ole tapana huomioida vaimojaan. Illan päättyessä ulkomaalainen vieras ei edelleenkään tiedä, kuka on kenenkin kanssa naimisissa. Toisin on Etelä-Euroopassa, missä aviomies osoittaa vaimolle runsaasti kauniita sanoja. No tokihan olisi outoa maireilla omalle vaimolle päivälliskutsuilla - hyväntahtoinen naljailu sen sijaan on sallittua puolisoiden kesken. Kuulostaa niin hassulta sekin, kun Hurja painonpudotus -tosi-tv-sarjassa Chris Powell puhuttelee vaimoaan kaiken kansan kuullen sanoilla "my lovely wife". Oman vaimon kehuminen kuulostaa omakehulta. Ei Japanissakaan voi puhua omasta puolisosta yhtä kunnioittavin sanankääntein kuin muiden perheenjäsenistä.

Tupakoitsijan osa on ollut kova jo 50 vuotta sitten: "Savuketta ja tupakoitsijaa vastaan hyökätään raskaasti näinä päivinä, eikä toistaiseksi ole löydetty urheaa ritaria heidän puolustajakseen."

Kirjan takakansiteksti on liikuttavan kuusikymmentälukulainen: "Kussin tyyli on kirpeää, hänen oivalluksensa sattuvia."

Asiasanat puuttuvat. Ehdotus:
PAKINAT : SUOMALAISUUS
PAKINAT : ULKOMAALAISET : SUOMI
HUUMORI
SUOMI-KUVA

Muuta samantyylistä luettavaa:
  • Gerald V. Kussin muut teokset
  • Roman Schatz: Voi maamme, Suomi : what a country!
  • Roman Schatz: Suomesta, rakkaudella
  • (ehkä myös: Neil Hardwick: Hardwick's sauce eli Neilin tähteet : pakinoita)
  • Heikki Turunen: Hojo hojo! (suomalaisen kirjoittama)
  • Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (suomalaisen kirjoittama)
  • Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi (tietokirja)



Kaunis sukutarina Lapista

Kuvahaun tulos haulle joenjoen lauluPäivi Alasalmi: Joenjoen laulu (Gummerus 2013)

Tylsän graafinen kansikuva piti tämän romaanin poissa hyppysistäni, kunnes jostakin luin kehuvan arvion ja tartuin kirjaan. Kannatti.

Romaani kertoo Inarijärven liepeillä asuvan saamelaisen Uddas-suvun tarinan 1500-luvulta 2000-luvulle. Ensimmäinen kertojanääni kuuluu nuorelle Soruia-tytölle. Keskimmäisenä pauhaa Lars Levi Laestadius, joka taistelee saamelaisten vanhaa uskontoa ja viinanpiruja vastaan. Kolmantena puhuu Sami Uddas, etelästä Lappiin palannut päihdeongelmainen tuhlaajapoika.  Kertojanäänet ovat tyylillisesti erilaisia ja uskottavia. Tarina etenee sujuvasti ja selkeästi. Punaisena lankana on saamelaisten vanhan elämäntavan katoaminen ja tästä aiheutuvat identiteettiongelmat.

Kenelle: Lukijalle, joita kiinnostaa hyvä tarina. Kirjanäyttelyyn, jossa aiheena jokin seuraavista: Lappi, saamelaisuus, alkuperäiskansat, suomalaisuus, sukutarinat, sukupolvesta toiseen, pohjoinen ulottuvuus, kulttuuriantropologia, muuttuva länsimainen elämäntapa, identiteetti, mystiikka, ihminen & luonto.

Jatkoa tarinalle: Pajulinnun huuto

5.2.2016

Huumoria viisikymppiseltä citynaiselta

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta (Johnny Kniga 2015)

Kustannuspäällikkö Tytti Karakoski, viisikymppinen sinkkunainen, kirjoittaa humoristisesti elämästään. Lyhyet jutut etenevät aakkosissa, esim. Aikuisuus, Elämäntapaoppaat, Seksi, Vanhemmat. Kirjan kehyskertomus, joka teki siitä romaanin, oli mielestäni tarpeeton. Jutut olivat ihan oivaltavia.

Kenelle: Huumorista pitäville naisille 30 vuodesta ylöspäin. Eniten samaistunee viisikymppinen hyvätuloinen cityälykkönainen. Kiireinen lukija voi lukea muutaman jutun kerrallaan.

Asiasanoituksesta: Mielestäni tämä ei ole viihdekirjallisuutta eikä varsinkaan viihderomaani, vaikka takakannessa niin sanotaan; eihän Mielensäpahoittajakaan ole. Viihdyttävä kirja kyllä on. Asiasanoihin voisi lisätä esim.: naiskirjallisuus, kirjallinen kulttuuri, kaupunkikulttuuri, arkielämä : keski-ikäiset : sinkut, mielipiteet : naiset. (Katso asiasanoista Mielensäpahoittaja; siellä yksi asiasanoista on pessimismi, kun taas Haatasen kirjassa korostetaan optimismia - olisiko tässä tietoinen viittaus Mielensäpahoittajaan? Olisiko kanamainen höpelöksi tekeytyminen vastaisku Mielensäpahoittajalle. Mielensäpahoittaja on hyvin ekologinen hahmo, kun taas Tytti sanoo piutpaut ekologisuudelle, mikä minusta tuntui huonolta käytökseltä ja häiritsi kertojanääneen kiintymistä tuntuvasti.)

Muuta samantyyppistä luettavaa:
  • Helsingin Sanomien arvostelun mukaan tämä on kuin Mielensäpahoittaja, mutta eri maailmankuvalla.
  • Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
  • Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
  • Anna-Leena Härkösen pakinat (pinnallisuudella ilakoiminen)
  • Anja Snellman: Antautuminen (erilaisia listoja omista mieltymyksistä)

1.2.2016

Yhteiskuntakehityksestä Suomessa ja Yhdysvalloissa

Hätä on tarpeen Kulttuuripessimismin nousu 1965-2015Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen : kulttuuripessimismin nousu 1965 - 2015 (Teos 2015)

Vuonna 1965 elettiin optimismin aikaa, ja syytäkin oli: maailmansodat olivat aikuisilla vielä muistoissa ja mitä tahansa yhteiskuntakehitystä pidettiin parempana kuin menneisyyttä. Tulevaisuus lupasi nousevaa elintasoa ja teknologista edistystä. Viidenkymmenen vuoden kuluttua, vuonna 2015, elintaso onkin yli kolminkertaistunut, lapsikuolleisuus liki kadonnut ja yleismaailmallinen köyhyys vähentynyt selvästi. Silti yhteiskunnallisessa keskustelussa vallitsee pessimismi. Miksi? Ei mikään helppo aihe mutusteltavaksi, mutta Uschanov selviää urakasta kunnialla. Suomen lisäksi käsitellään laajasti Yhdysvaltain muutosta 1900-luvulla.

Ilmastonmuutosta käsitellään teoksessa vain lyhyesti. Rivien välistä olin lukevinani, että pessimistinen mieliala haittaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Toisaalta itseäni aina mietityttävät tulevaisuudenennusteet milloin miltäkin alalta, kun ilmastonmuutos vain jätetään huomiotta.

Kenelle: Yhteiskunnasta ja aatehistoriasta kiinnostuneille. Tyyppilukija voisi olla keski-ikäinen tai vanhempi, mutta sopii nuorillekin. Kirjasta saa hyviä keskustelunaiheita.

Asiasanoihin voisi lisätä:
poliittinen historia : Yhdysvallat : 1900-luku
amerikkalaisuus
aatehistoria : Suomi : 1900-luku : 2010-luku

30.1.2016

Uhrautuva äiti

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (Into 2015)
PidaHuoltaAidista.jpg
Eteläkorealaisen perheen äiti, joka on uhrautuvasti huolehtinut perheestään köyhissä olosuhteissa, on tullut vanhaksi ja sairaaksi. Soulin metron ruuhkassa hän joutuu eroon miehestään ja katoaa. Etsintöjen yhteydessä perheenjäsenillä on aikaa ajatella äitiään. Syyllisyydentunto vaivaa: miksi äidistä ei huolehdittu, vaikka äiti aina uhrautui perheensä edestä?

Kenelle: Tarinallisen käännöskirjallisuuden ystävälle. Kaukoidän kulttuureista kiinnostuneelle; Etelä-Korean kulttuuria kuvataan monin yksityiskohdin. Äitiys-teemasta kiinnostuneille. Lukijan on pääteltävä, kuka kirjassa kulloinkin puhuu sinä-muodossa ja kenelle; itse en tästä ratkaisusta pitänyt.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Will Schwalbe: Elämänmittainen lukupiiri
Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Vastapainoksi kirjalle voisi lukea: Anu Silfverberg: Äitikortti

Asiasanoihin voisi lisätä:
äitiys
vanhempi-lapsisuhde
vanhuus
(ehkä myös: uhrautuminen : äidit, syyllisyys)

28.1.2016

Tietokirja homeen terveysvaikutuksista

Kuvahaun tulos haulle tuula putus home ja terveysTuula Putus: Home ja terveys : kosteusvauriohomeiden, hiivojen ja sädesienten esiintyminen sekä terveyshaitat (Suomen Ympäristö- ja Terveysalan Kustannus Oy 2014)

Tuula Putus on työterveyshuollon ja ympäristölääketieteen professori Turun yliopistossa. Teoksessa esitellään kymmenkunta home- ja mikrobiryhmää:  minkälaisessa ympäristössä niitä esiintyy, millaisia oireita ja sairauksia ne aiheuttavat ja miten niiltä voidaan suojautua.

Moni ihminen on menettänyt työpaikan homeen takia työnsä, terveytensä, omaisuutensa ja joutunut jopa asunnottomaksi. Samaan aikaan, kun julkiset rakennukset kukkivat hometta, jotkut Työterveyslaitoksen edustajista (mm. Markku Sainio Kaleva-lehdessä 24.1.2016 s. K1 15) levittävät näkemystä, jonka mukaan homesairauden taustalla ovat psykologiset tekijät. Henkilö on sairastunut, koska on ollut homeen takia huolissaan ja peloissaan - pelko on laukaissut oireet. Jos henkilö vain olisi kävellyt homeen keskellä pystypäin, reippain mielin, hän olisi säilynyt terveenä. Vielä sittenkään, kun ihmisellä jo on oireita, kuten pahoinvointia, nenäverenvuotoa ja jatkuvaa limannousua kurkussa, hänen ei pidä huolestuman, sillä huolihan johtaisi sairastumiseen...

Tuula Putus ei edusta vähättelijöiden koulukuntaa, vaan on vaatinut homeasioihin rationaalisempaa lähestymistapaa. (Epäilenpä vaan, että Suomen pienissä asiantuntijapiireissä asiasta on tullut siinä määrin arvovaltakysymys, ettei vastapuoli myönnä, vaikka kanta muuttuisi.)

Sattuneesta syystä olen joutunut lukemaan paljon hometietokirjallisuutta. Työterveyslaitos on julkaissut oppaita, joissa neuvotaan, kuinka työterveyshuollon on rauhoiteltava asiakkaita, etteivät nämä tuntisi homeen takia turhaa huolta ja murhetta. Rauhoittelu voikin olla yksityissektorin työterveyshuollon kannalta kustannustehokas ratkaisu: jos potilaan työkyky menee ja joudutaan massiivisiin jatkotutkimuksiin, ne maksaa terveyskeskus, jonka potilaaksi työkyvytön tai määräaikaisesti töissä ollut potilas siirtyy. Jos kuntatyönantaja käyttää yksityissektorin työterveyshuoltoa, ja homeen vähättelyn tuloksena on pitkäaikaissairas terveyskeskusjonoihin, niin yksityinen työterveyshuolto näyttää tilastoissa hyvältä, mutta tuottaa merkittävän laskun työnantajalle toisen budjettimomentin alla.

Mainittakoon vielä, että rauhoittelun nimissä työntekijälle ei tietenkään kerrota etukäteen, että jos hän sairastuu, hän ei todennäköisesti saa ammattitautidiagnoosia (koska altistuskokeiden tekeminen jo sairastuneelle on epäeettistä, ja terveelle niitä ei tietenkään voi tehdä) eikä hän määräaikaisena työntekijänä saa edes lääkekorvauksia ja korvauksia menetystä omaisuudesta. Sitten vain kannustava läpsäys olkapäälle ja tervemenoa hometyöpaikkaan.

Kenelle: Lukijalle, joka etsii selkeää tietoa homeista ja niiden terveyshaitoista. Terveydenhuollon henkilöstölle ja maallikoille.

Lisätietoa: 
  •  Hengitysliitto (sisäilmatietoa ja alueellisia vertaistukiryhmiä)
  • Tuula Putuksen sivusto Indooraid
  • Facebookissa toimii alueellisia ja valtakunnallisia homesairaiden vertaistukiryhmiä