Selviydy luonnossa

Juha Jormanainen ja Veikka Gustafsson: Selviydy luonnossa (Metsäkustannus 2015)

Suomalainen osaa tehdä tulet puusaunaan, mutta varsinaiset erätaidot eivät ole enää itsestäänselvyys - ainakaan armeijaa käymättömälle kaupunkilaisnaiselle. Tässä teoksessa opetetaan mm. tekemään tuli, majoittumaan luonnossa ja ylittämään vesistö. Runsaasti kuvitettu, kätevän kokoinen ja nuorekkaaseen tyyliin kirjoitettu kirja sopii vaikkapa nuorelle mökkilukemiseksi. Kyllä sitä keski-ikäinen tätikin voi lukea - tämä jos mikä on oikeasti hyödyllistä tietoa. Karu totuus vain on se, että selviytymistaitoja on harjoiteltava, jotta tositilanteessa pärjäisi.

Sopii luonto-, retkeily-, metsästys-, kesämökkeily- ja suomalaisuus-aiheisiin kirjanäyttelyihin.

Miksi Suomi on Suomi

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi (Teos 2012)

Tommi Uschanov on idolini ja toivoisin, että hän olisi jo vanhempi, jotta olisi ehtinyt kirjoittaa enemmän kirjoja. Onneksi hän on kirjoittanut lehtiartikkeleita, jotka minulta ovat vielä lukematta. Pidän siitä, että uskomuksiani osoitetaan vääriksi. Ihmisten tietämättömyys - myös omani - on toisaalta pelottavaa, toisaalta väärän tiedon liikkeelläolo tekee maailman kiinnostavaksi: mitä asioiden takana oikeasti on?

Tässä teoksessa Uschanov ruotii suomalaisuuden erityispiirteitä. Esimerkiksi tapa hakea vainajat rintamalta kotiin on ominaista vain suomalaisille. Itselleni uusi oivallus oli muun muassa se, miten historiatonta suomalainen poliittinen kulttuuri on - poliittisessa väittelyssä ei käytetä argumentteja, joissa vedottaisiin esim. 50 vuoden takaiseen vastaavaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Muualla historia kulkee politiikan mukana.

Kenelle sopii: Yhteiskunnasta tai historiasta kiinnostuneille. Tietokilpailuista pitäville. Viisi-kuusikymppinen mies voisi olla "tyyppilukija", toisaalta sopii yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneelle nuorellekin. Opettaa mediakritiikkiä ja kriittistä suhtautumista "kaikkihan tietävät" -väitteisiin.

Muuta samantapaista lukemista:

• Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus : kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä (Teos 2010)
• myös Uschanovin suomentamat teokset saattavat olla mielenkiintoisia

Köyhyyttä Venäjällä 2000-luvulla

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio (Into 2015)

Lehtiotsikoissa Venäjä esiintyy useimmiten ulkopoliittisena toimijana: puhutaan Ukrainasta, Syyriasta, Turkista... Vastapainoksi ulkopolitiikalle tämä erinomainen romaani tarjoaa näkövinkkelin Venäjän maaseudun todellisuuteen 1990-2000-luvulla.

Jossakin Siperian kaupungissa keski-ikäinen virkamiespariskunta, miliisi ja kirjastonhoitaja, joutuu lähtemään vuokra-asunnostaan miehen tekemän vakavan virkavirheen takia. Mukana seuraa parikymppinen työtön poika, toinen perheen pojista on vankilassa. Heidän on pakko muuttaa maaseudulla asuvan tädin ahtaaseen taloon. Uuden elämän aloittaminen on hankalaa: maalla ei ole työpaikkoja eikä perheellä ole maaseudulla tarvittavia rakentamis- ja viljelytaitoja. Vodka on keino jaksaa päivästä toiseen, mutta pitemmän päälle viina jyrkentää perheen alamäkeä. 

Sentšinin teos on uskottava. Joiltakin osin tapahtumat voisivat käydä toteen myös Suomessa (saamattomuus, toivottomuus, syrjäytyminen), joiltakin osin ne sopivat tapahtumaan vain postsosialisessa todellisuudessa - kun kolhoosit on lakkautettu, työtä ei ole ja maaseutuväestö yrittää pärjätä kuka milläkin vippaskonstilla. Yhteisöllisyyttä ei ole, jos ainoa keino selvitä on höynäyttää naapuria.

Asiasanoituksesta: Asiasanoituksessa on SATIIRI, mutta mielestäni kirja ei välttämättä (valitettavasti) ole satiiri. Jälkisanoissa dosentti Sanna Turoma sanoo, että teoksesta puuttuu huumori. Asiasanoituksessa mainitaan SYRJÄSEUDUT, etsi myös tällä asiasanalla, jos teemana on maaseutu. Asiasanoissa ei ole mukana ALKOHOLISMIA, lisäisin sen, vaikka alkoholismi on teoksessa normaalia elämänmenoa.

Kenelle: Monenlaisille lukijoille. Miehille, naisille. Russofiileille, russofobeille. Himolukijoille, hyvää maailmankirjallisuutta seuraaville. Oheislukemistoksi Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti -jännärin rinnalle: kun Remes on nostattanut lukijan hiukset Venäjä-pelosta pystyyn, niin Jeltyševin perheen kohtalo herättää halun heti lähteä viemään pakettiautolla avustuskuormaa Venäjän köyhille.

Muuta samantyylistä luettavaa:
Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori
Joel Lehtonen: Putkinotko

Sähköt poikki

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (WSOY 2015)

Tässä jännärissä Suomi on sössinyt ulkopolitiikkansa ja sisäisen turvallisuutensa hallinnoinnin niin pahasti, että Naton laajentumista kammoava Venäjä pistää Suomesta sähköt poikki kyberhyökkäyksen ja fyysisten iskujen avulla. Sähköjä ei saada palautettua, koska Suomen tietojärjestelmiin on syötetty sabotaasiohjelmia. Ihmisiä paleltuu hengiltä. Jengit murtautuvat väkisin niiden kotiin, joilla on tulisija tai ruokaa.

Kirjan henkilökavalkadi ja juonen yksityiskohdat ovat vain raamit sähkön puuttumisen  kauhuskenaariolle. Kävin viime talvena koulutuksessa nimeltä Pahasti poikki - näin selviät pitkästä sähkökatkosta. On hyvä tiedostaa, että sähköjen katketessa myös veden tulo loppuu. Juomavettä ei ole eikä vessoja voi vetää. Vuosittain tuhannet suomalaiset kotitaloudet joutuvat kokemaan pitkiäkin sähkökatkoja myrskyjen takia.

Kenelle sopii: Kenelle tahansa, joka sietää jännitystä. Joululukemiseksi ennen kovimpia pakkaskuukausia.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen (yhteiskunta ilman sähköä)

Varaudu pitkiin sähkökatkoihin: opas täällä
Kuunneltava versio löytyy Puolustusministeriön sivuilta

Eläintentäyttäjän perhesalaisuus

Henni Kitti: Elävän näköiset (WSOY 2014)

Melkein vihaksi pistää, kun vuonna 1985 syntynyt ihminen osaa kirjoittaa näin hienon teoksen. Henni Kitin romaania oli ihana lukea. Ei tarvinnut pinnistellä ymmärtääkseen kirjan rakennetta tai sitä, kuka milloinkin puhuu ja millä vuosisadalla. Ja silti oli henkevä kirja.

Romaani on sukutarina, jossa Tornionjoen varrella asuvat kaksi pariskuntaa saavat kumpikin lapsen. Naapureina kasvavat lapset lähtevät maailmalle, elanto löytyy Etelä-Suomesta, mutta välillä käydään Lapissa. Heti kirjan alussa esitellään perhesalaisuus, jonka paljastumista lukija jännää loppuun asti. Odotus palkitaan. Parasta kirjassa on henkilöiden sisäisen maailman kuvaus. Kitti ei koettele lukijan kärsivällisyyttä, hän on kuin luotettava pursi, jonka kyydissä on helppo mennä.

Kenelle sopii: Elämää ihmettelevälle himolukijalle, pohdiskelijalle, nuorelle tai vanhalle.

Muuta samantyylistä luettavaa:

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (sukutarina pohjoisesta homoseksuaalisella sivujuonteella)
Mikael Niemi: Populäärimusiikkia Vittulajänkältä (tyylillisesti erilainen, mutta sijoittuu Tornionjokilaakson liepeille; Kitin romaanissa mainitaan Pajala)
Maria Peura: Valon reunalla (sijoittuu Lappiin Pelloon, mistä Kitti on kotoisin, ja kuvaa  nuoruutta)
Katri Lipson: Kosmonautti (nuoruus, tunnelmassa ehkä jotakin samaa)

Peter Greenawayn elokuva "ZOO - A Zed and Two Noughts" sopisi oheiskatsottavaksi.

Asiasanoihin voisi lisätä

sukuromaanit (mielestäni tämä oli enemmän suku- kuin perheromaani)
eläinten täyttäminen (termi "eläintentäyttäjät" korvataan termillä "konservaattorit", mutta YSA:sta löytyy kyllä asiasana "eläinten täyttäminen", mikä on kirjan kannalta olennainen termi)
vuorovaikutus : ihminen : eläimet
nuoruus (asiasanaa aikuistuminen on käytetty, pitää muistaa hakea myös sillä, jos tekee nuoruusaiheista kirjanäyttelyä)
perhesalaisuudet
kylät : Lappi : Tornionjokilaakso

Aleksandran ja Santerin lahjakkuus olisi mukava tuoda asiasanoituksessa esiin. "Lahjakkuus" olisi kuitenkin liian dominoiva asiasana, koska se ei ole kirjassa olennaista. "Poikkeusyksilöt" taas jättää lukijalle vallan päätellä, minkälaisesta poikkeuksellisuudesta on kyse; näyttää olevan käytetty fantasiakirjallisuuden yhteydessä eniten.

Ennustamisen vaikeudesta

Nate Silver: Signaali ja kohina: miksi monet ennusteet epäonnistuvat, mutta jotkin eivät (Terra Cognita 2014)

Olen useita kertoja sortunut siihen, että luen ennustamisesta kertovan kirjan, kun itse asiassa haluaisin tietää ennusteen. Miten ilmastonmuutos etenee? Mitä yhteiskunnassa sitten tapahtuu? Millainen maailmamme on viidenkymmenen vuoden päästä? Näihin kysymyksiin kirja ei vastaa. Sen sijaan se kertoo ennustamisen vaikeudesta ja ennusteiden osuvuuteen vaikuttavista tekijöistä eri aloilla: taloudessa, politiikassa, urheilussa, sään ennustamisessa ja ilmastonmuutosasioissa.

Maailma on täynnä virheellisiä ennusteita. Varsinkin talousennusteet ovat menneet pelottavalla tavalla mönkään: taantumaa ei ole osattu "ennustaa" edes silloin, kun ollaan jo eletty taantumaa. Ennusteiden tekemiseen vaikuttaa muun muassa se, millaisia kannustimia ennusteiden tekijöillä on. Esimerkiksi talousanalyytikkojen kannattaa mieluummin säilyttää pörssiosakkeiden kohdalla osta-suositus kuin vaihtaa se myy-suositukseksi. Tutkimustyölleen huomiota ja rahoitusta hakevan kannattaa joskus ennustaa valtavirrasta poikkeavasti, vaikka ennuste menisikin mönkään. Tietty persoonallisuustyyppi - liian itsevarma, huomiohakuinen, jääräpäinen - saattaa ennustaa herkemmin väärin ja myös pitäytyä sitkeästi väärässä ennusteessaan. Epävarmuutta sietävä voi olla parempi ennustaja. Ennusteista tulee laadukkaampia silloin, kun ennuste on kooste ryhmän arvioista ja ryhmäläiset saavat tehdä kukin oman ennusteensa nimettömänä.

On järkeenkäypää, että oma asema vaikuttaa siihen, millaisia ennusteita voi julkisesti päästää suustaan. Julkisesti minkään laitoksen johtaja tuskin sanoo, että tulevaisuudessa tällä minun johtamallani laitoksella ei ole yhteiskunnallista merkitystä, joten alasajo aloitettakoon. Kukaan tutkija ei laita tutkimuksensa loppuun päätelmää, että nyt on kaikki tarvittava tältä alalta tutkittu ja enempää tutkimusrahoitusta ei tarvita, piste.

"Ennustaminen on vaikeaa samasta syystä kuin se on tärkeää: se on objektiivisen ja subjektiivisen todellisuuden yhdistäjä." - Nate Silver

Kenelle sopii: Tietokirjoja lukevalle talouspoliittisesti tai yhteiskunnallisesti orientoituneelle henkilölle, jota kiinnostaa todennäköisyys, ennustaminen ja yhteiskunnan toimintamekanismien ymmärtäminen.

Muuta samantyyppistä luettavaa:
Periaatteessa tulevaisuudentutkimus on samantyyppistä luettavaa, mutta Silverin kirja on konkreettisempi kuin lukemani tulevaisuudentutkimuksen teokset. Silverin kirja sisältää käytännön esimerkkejä sekä epäonnistuneista että epäonnistuneista ennusteista.

Ihmisyyden problemaattisuus

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015)

Pidän Iida Rauman kirjoitustyylistä ja luen kaiken, mitä hän julkaisee. Hänen toinen romaaninsa on paksu, 474-sivuinen, ja käsittelee monia teemoja: ihmisyys kontra eläimellisyys, järki kontra tunne, rationaalinen maailmankuva kontra yliluonnolliseen uskominen, nerous kontra kehitysvammaisuus, heteroseksuaalisuus kontra queer-suuntautumisten kirjo... Aineistosta olisi riittänyt pariinkin romaaniin, mutta ei ole synti, jos kirjailijalla on paljon sanottavaa.

Rauman teksti on säkenöivän älykästä ja itselleni on melkeinpä sivuseikka, mistä aiheesta hän kirjoittaa. Päähenkilönä on nuori matemaatikkonero Erika, jolla on heikot sosiaaliset taidot. Hän etsii paikkaansa tiedeyhteisössä. Rinnalla kulkevat kehitysvammainen pikkusisko Emilia, transsukupuolinen kirjastovirkailija Tuovi sekä taiteellinen ystävätär Annukka (jonka puhuma Oulun murre onnahtaa välillä). Henkilögalleriaan mahtuvat vielä Tuovin häilyväinen naisystävä Janette sekä Erikaan epäterveesti rakastunut tiedemies Tom. Seksuaalisuus on yksi väylä ihmisten välillä. Tuovin kautta tuodaan esiin toivottomuus maapallon tulevaisuuden suhteen. Yhteistä henkilöille on hämmentyneisyys ja täyttymättömät toiveet. Tasapainoisimmat henkilöt ovat transsukupuolinen Tuovi ja kehitysvammainen Emilia. Romaanin sisällön pukeminen sanoiksi tuntuu banaalilta, koska juoni ei ole pääasia, vaan henkilöiden tapa olla - tai yrittää olla - järkeä palvovovassa, mutta yhä järjettömämmäksi käyvässä maailmassa.

Teoksessa on hitunen maagista realismia. Kaikki ei ole tieteen selitettävissä, ainakaan vielä. Koiriin liittyvä symboliikka kulkee vahvana läpi teoksen. Seksuaalisuuden käsittelyssä kiehtovaa on se, ettei queer-ilmiöitä mitenkään problematisoida eikä pyydetä anteeksi: ei ole hävettäviä kaapistatuloja, ei ympäristön paheksuntaa, vaan henkilöhahmot vain elävät seksuaalisuuttaan todeksi. Ihmisyyden ongelmat ovat muualla kuin seksin ilmenemismuodoissa. Kansi on mielestäni harmillisen huono; toki kansi kuvaa osuvasti, mitä teos käsittelee, mutta kyllä lukijaa pitäisi pikkuisen rohkaista tarttumaan näin hyvään kirjaan, ja sitä kansi ei tee.

Kenelle sopii: Himolukijalle, joka ei säikähdä queer-asioita. Nuorelle aikuiselle. Yliopisto-opiskelijalle. Ympäristöasioita pohtivalle. Kirjallisuudenopiskelijalle. Yliluonnollisen kosketuksesta pitävälle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

maaginen realismi
ihmisyys : eläimellisyys
nuoruus
ihminen : luonto : ristiriidat
ekokatastrofit
symboliikka : koira
tiedeyhteisöt
nerot
kehitysvammaiset
kirjastovirkailijat
nuoret aikuiset

Muuta samantyylistä luettavaa:

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (tiedemaailma, ympäristöasiat)
Anja Snellman: Antautuminen (erityisherkkyys, outona muiden maailmassa)
Johanna Sinisalo: Linnunaivot (ihmisen ja luonnon välinen ristiriita)

Japanista suomalaisin silmin

Marutei Tsurunen: Sinisilmäinen samurai : suomalaisella sisulla Japanin senaattiin (Gummerus 2015)

Japanissa melkein 50 vuotta asunut Marutei Tsurunen, alun perin Martti Turunen, on kirjoittanut toiset muistelmansa. Ensimmäiset julkaistiin vuonna 1994. Jälleen kerran on kiinnostavaa huomata, miten elämänkaaren edetessä muistelijan tulkinta omista elämänvaiheista kehittyy. Tsurunen on tullut tunnetuksi Japanin ensimmäisenä eurooppalaissyntyisenä kansanedustajana 2002 - 2013. Japaniin hän muutti lähetyssaarnaajana 1960-luvun lopulla.

Ensimmäisessä muistelmissaan Tsurunen kertoi nimensä japaninkieliseksi muuttamisesta. 'Tsuru' tarkoittaa kurkea ja 'nen' vuotta. Japanilaisten korvissa nimi kuulostaa onnea tuottavalta. Toisissa muistelmissa nimenmuutoksen psykologinen puoli sivuutetaan. Tsurunen on kyllä hyvä nimi miehelle, joka kiihkeästi halusi japanilaistua.

Teoksen punaisena lankana on mielestäni pyrkimys tehdä tilinpäätös omien ratkaisujen vaikuttimista ja niiden oikeutuksesta sekä työuran aikaansaannoksista. Tsurunen on tarpeeksi vanha uskaltaakseen kyseenalaistaa joidenkin vaikuttimiensa jalouden, mutta osaa myös tuntea armoa itseään kohtaan. Uskonnollisissa piireissä ja politiikassa toimijoiden on ylläpidettävä itsestään hyveellistä julkikuvaa, ja tämä näkyy muistelmissa tasapainoiluna hyvien vaikuttimien vakuuttelun ja itsetilityksen välillä. Ainahan muistelmat kirjoitetaan jollekulle yleisölle - kuvitellaan etukäteen, kuka tämän tekstin lukee. Niin suomalainen ex-vaimo kuin uusi japanilainen vaimo saavat teoksessa arvostusta ja kiitosta antamastaan tuesta. Parhaimmillaan Tsurunen on kuvatessaan japanilaista yhteiskuntaa suomalaisen näkökulmasta. Hän ei kaunistele Japanin ongelmia kimono-silmälasien läpi.

Tsurunen kertoo, kuinka hänen Helsingissä käydessään taksinkuljettaja oli todennut, että suomeahan te puhutte, mutta 40 vuotta vanhaa suomea. Tekstissä on tosiaan vanhahtavia ja onnahtaviakin ilmauksia: perinteellinen, tiedoittaa, kehoittaa, rauhallinen kotitaloalue. Nämä on Gummeruksella aivan oikein säilytetty - ne ovat ekspatriotismin eksotiikkaa. Osa muistelmista on sutjakkaa suomea ja voi arvata, että ne osiot on kirjoitettu kirjoittamisprosessin loppupuolella.

Kenelle: Japanista ja siirtolaisuudesta kiinnostuneille. Muistelmista pitäville.

Asiasanoituksesta: En ole varma, löytyisikö teos, kun etsitään kirjoja siirtolaisuudesta, maastamuuttajista tai suomalaisista ulkomailla. Pitää muistaa hakea asiasanalla KULTTUURIEROT. Ysassa olisi tarjolla myös EKSPATRIAATIT. Sillä löytyy hämmentävän vähän teoksia. Myös ASUMINEN ULKOMAILLA olisi käyttökelpoinen asiasana, vaikka ulkomaa muuttuu Tsurusella kotimaaksi.

Katse kristallipalloon

Markku Wilenius: Tulevaisuuskirja : metodi seuraavan aikakauden ymmärtämiseen (Otava 2015)

Markku Wilenius toimii Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tulevaisuudentutkimuksen professorina. Hän haarukoi teoksessaan tulevaisuudennäkymiä eri aloilla: ympäristö, talous, yrittäjyys, koulutus ja kulttuuri. Minun makuuni kirja oli liian yleisluontoinen, siinä oli vähän sellaista, mitä en olisi ennestään tiennyt. Myös lauseiden tasapituisuus - iskevyyden puute - heikensi teoksen innostavuusindeksiä. Yllättävää oli se, että Wileniuksella on myös puutarhurin koulutus; talousalan vaikuttajaksi hän toikin ilmastonmuutoksen esiin poikkeuksellisen tarmokkaasti. Joitakuita varmasti kiinnostaa se, mille aloille Wilenius povaa menestystä tulevaisuudessa (huomioi kuitenkin kirjoittajan sidonnaisuus Turun yliopiston kauppakorkeakouluun). Kirjallisuusluettelo voi olla hyödyllinen tulevaisuudennäkymistä kiinnostuneille.

Kenelle: Ehkä enemmän miehille kuin naisille. Yhteiskunnasta ja taloudesta kiinnostuneille.

Muuta samantyyppistä luettavaa:

• Hae luokalla 30.111
• Jos asiakas on yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut, niin itselläni on myönteisiä kokemuksia Terra Cognitan kustantamista teoksista. Hae kustantajalla: Terra Cognita
• Kimmo Pietiläinen on suomentanut paitsi oman kustantamonsa Terra Cognitan teoksia, myös muita tietokirjoja. Hae tekijällä: Pietiläinen, Kimmo
• Jared Diamond: Romahdus : miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä (Terra Cognita 2005, suom. Kimmo Pietiläinen)

Venäjä 2010-luvulla

Peter Pomerantsev: Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista : uuden Venäjän surrealistinen sydän (Like 2015)

Venäjällä työskennellyt tuttavani sanoo, että jos kuulet jonkin Venäjää koskevan uskomattoman väittämän, niin usko kumminkin ja laita vielä puolet lisää päälle. "Onko tämä oikeasti totta" oli päällimmäinen ajatukseni myös Pomerantsevin kirjaa lukiessa. Pomerantsev on Lontoossa asuva venäläisten emigranttien jälkeläinen, joka on työskennellyt vuosia Venäjällä televisio-ohjelmia kuvaten.

Itseäni yllätti eniten Venäjän korruption laajuus. Lahjukset eivät ole erityispalvelusten saamisen keino, vaan teoksen mukaan ilman lahjuksia ei saa edes ajokorttia läpi. Ja mielettömiltä vaikuttavat rakennussuunnitelmat, kuten silta Sahaliniin, ovat keino ohjata rakennusprojektin aikana suuria rahavirtoja ohi varsinaisen tarkoituksen. Sotshin talviolympialaisista väitetään valuneen miljardeja euroja vääriin taskuihin. Äskettäin julkaistiin jälleen kerran tulos, että Suomi on maailman vakain maa; kyllä geopoliittinen asemamme Venäjän kaltaisen erikoisuuden vieressä on mielenkiintoinen.

Asiasanoihin voisi lisätä:

korruptio : Venäjä
lahjonta : Venäjä
media : Venäjä
mallit (ammatti) : Venäjä
kulttuuri : Venäjä
kaupunkikulttuuri : kaupungit : Venäjä : Moskova
venäläisyys

Kenelle sopii: Venäjästä kiinnostuneille, vallasta ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille. Teos on maantiedeluokassa, mistä sitä ei välttämättä hoksaa, jos ei ole lähdössä matkalle Venäjälle. Kirjanäyttelyaiheeksi esim. Vallan kiemuroita, Yhteiskuntia 2000-luvulla, Naapurimme Venäjä.

Vanhukset absurdissa nykymaailmassa

Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho (Teos 2015)

Humoristisessa kirjallisuudessa vanhukset usein kuvataan kovaäänisinä höpsöinä, jotka eivät ole pysyneet kehityksen kärryillä. Minna Lindgrenin Ehtoolehto-trilogiassa on toisin: vanhukset ovat sekopäiseksi muuttuneen nyky-yhteiskunnan ainoat selväjärkiset jäsenet. Trilogian kolmannessa osassa vanhustenhuolto on kehittynyt niin tehokkaaksi, että Ehtoolehdossa ei enää ole henkilökuntaa lainkaan. Koneet valvovat vanhuksia. Vanhukset pitävät huolta toisistaan; "sitä kutsutaan yhteisölliseksi hoivaksi", kirjailija toteaa. Kirjaa voisi kuvata "riemastuttavaksi", kuten takakansissa aina luvataan, ellei kyseessä olisi myös hyytävä dystopia. Tähän suuntaan ollaan menossa. Salapoliisikirjallisuutta en tästä teoksesta paljon löytänyt, mutta dekkariluokkaan laittaminen takaa laajemman lukijakunnan kuin tavallisten romaanien genreen upottaminen, ja lukijoita teos ansaitsee.

Asiasanoihin voisi lisätä: 

satiiri
terveydenhuolto : vanhukset
vanhustenhuolto : teknokratia : kritiikki
geroteknologia : tietokoneet
teknologiakritiikki

Kenelle sopii: Keski-ikäisille, omaishoitajille, hoitotyötä tekeville, kunnallisia hoitopalveluja suunnitteleville, vanhuksille.

Rahatta eläminen

Tomi Astikainen: Miten elää ilman rahaa (Into Kustannus 2015)

Kauppatieteen maisteri Tomi Astikainen (syntynyt noin 1982) eli vuodet 2010 - 2014 ilman rahaa ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan. Teos on luokiteltu elämänfilosofialuokkaan 17.3, lisäluokkana elintasoa ja kulutusta käsittelevien teosten luokka 36.15. Mielenkiintoista - esimerkiksi Laura Honkasalon kirja Nuukaillen, eli Kuinka pelastin kukkaroni ja maailman on luokitettu kuluttajapolitiikan luokkaan 37.8.

Astikainen on rakentanut kirjansa siten, että sillä on jotakin annettavaa lukijalle riippumatta siitä, kuinka syvälle rahattoman elämän saloihin lukija on halukas menemään. Kevyin taso on poimia rahansäästövinkkejä ja keinoja lisätä omaa varallisuudesta riippumatonta turvallisuudentunnettaan. Syvällisimmällä tasolla neuvotaan muuttamaan koko elämänfilosofia: universumi pitää huolta, rahaa ei tarvita. Teoksen tärkein anti on elämänfilosofiapuolella, joten luokitus luokkaan 17.3 on oikein.

Ihan joka juntunen ei rahattomaksi voi ryhtyä. Yksi teosta varten haastatelluista rahattomana elävistä henkilöistä toteaa, että rahattomuus edellyttää tiettyjä ominaisuuksia, muun muassa palvelualttiutta. Ihminen, joka karttaa sosiaalisia kontakteja, ei pärjää rahattomana. Pitää uskaltaa pyytää apua ja olla valmis auttamaan muita.

Teos on ajatuksia herättävä. Moraalisesti ihailtavaa siinä on mielestäni se, että rahaton elämäntapa ilman muuta vähentää kulutusta, pakottaa sietämään epämukavuutta ja pakottaa vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Astikainen on kerännyt itselleen valtaisan sosiaalisen pääoman rahattomien vuosiensa aikana. Tuntuu, ettei hän ole saanut teokseen mahtumaan kaikkea sitä, mitä on oppinut. Toivottavasti hän kirjoittaa lisää, jos ei rahattomuudesta, niin jostakin muusta.

Kaipasin teokseen enemmän pohdintaa vaihdantatalouden ja lahjan antamisen filosofiasta. Mielestäni rahattomalla on usein muuta "valuuttaa" kuin rahaa. Hyväntuuliselta näyttävä liftari saa kyydin, siispä lupaus miellyttävästä juttuhetkestä on se vaihdantaväline, jolla kyyti irtoaa. Samaten mielenkiintoinen kertomus rahattomana elämisestä on loistavaa valuuttaa. Minä ainakini ilahtuisin, jos pääsisin juttusille noin erikoisen elämäntavan omaavan ihmisen kanssa. Tarjoaisin aterian, jotta juttu jatkuisi eikä toisen tarvitsisi lähteä muualle ruokaa etsimään. Kokisin, että olen saanut vastinetta rahoilleni.

Astikaiselta on kysytty, että "eihän se toimisi, jos kaikki käyttäytyisivät kuten sinä, eihän?". Itsekin ajattelen, että rahattomana elämisessä - dyykkaamisessa, liftaamisessa, toisten tarjoamien aterioiden syömisessä - on se ongelma Kantin kategorisen imperatiivin kannalta, etteivät kaikki voi toimia samoin. Toisaalta nykyajan kerskakulutuksen kurimuksessa voidaan myös ajatella, että jonkun on pakko tehdä toisin, jotta ihmiset alkaisivat kyseenalaistaa kuluttamisen mielekkyyttä. Jonkun on pakko syödä roskiksesta havainnollistaakseen, miten paljon ruokaa haaskaamme. Kategorinen imperatiivi - "toimi aina siten, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen moraalilaki" - toteutuu rahattomana eläjällä, jos kukaan ei tunne itseään hyväksikäytetyksi. Rahaton avun pyytäjä varmasti pelastaa monen päivän, saahan toisen auttamisesta hyvän mielen itselleen.

Toisten hyväntahtoisuuden varassa eläminen edellyttää varmasti rohkeutta ja myös itseluottamusta: on ajateltava, että minä riitän, vuorovaikutus minun kanssani riittää. Alussa on varmasti ollut vaikeaa, kun ei ole ollut vielä suurta juttuvarantoa, itse on ollut epävarma ja harjaantumattomampi eri tilanteisiin. Toisaalta viattomuus ja aito avuntarve ovat nekin voimavaroja, jotka saavat toisen tuntemaan itsensä voimakkaaksi auttajaksi. Monia vammaisia ärsyttää joutua toisten hyysäämäksi, mitenkähän rahaton ratkaisee tämän asian, kun toinen yli-intoutuu auttamaan? Onko matkustaminen ainoa keino hallita riippuvuussuhteet - on poistuttava paikalta? Entäs jos eläisi koko elämänsä pikkukylässä kylän ainoana rahattomana?

Kirjailija teki rahattomien vuosiensa aikana paljon vapaaehtoistyötä ja auttoi muita missä pystyi. Rahattomuuteen sisältyi siis vastavuoroista palvelusten vaihtoa. Monta kertaa hän kuitenkin jäi ns. kiitollisuudenvelkaan. Miten kiitollisuudenvelkaa voi sietää? Ehkä laittamalla sosiaalinen vuorovaikutus arvotavaroista ykköseksi? Ehkä laajentamalla naapuriapua globaalisti koko maailmaa koskevaksi? Tämä on minulle teoksen vaikeasti ymmärrettävin asia. Pitääpä laittaa lukulistalle jokin lahjan antropologiaa koskeva teos.

Astikaisen periaate "universumi pitää huolta" askarrutti minua. Voisiko henkilö, joka ei ole valinnut rahattomuutta itse, jolla ei ole ystävien verkostoa keräämään satunnaisesti tarvittavan lentolipun hintaa ja jolla ei ole lahjoja löytää työtä pakon sanelemana vaikka heti, tuntea olonsa yhtä turvalliseksi? Tarvitaanko mielenrauhaisaan rahattomuuteen mahdollisuus perääntyä ja sosiaalisen tukiverkoston turvaverkko?

Tomi Astikainen tietää olevansa poikkeuksellisen lahjakas. Hän on korkeasti koulutettu, työskennellyt vaativissa projekteissa ja kirjoittanut kirjoja englanniksi. Ehkä rahaton elämä on hänelle myös ylitsekäymättömän mielenkiintoinen haaste, joka tarjoaa päivittäistä ongelmanratkaisua ja stimulaatiota ennalta-arvaamattomien sosiaalisten kontaktien kautta. Fiksusti hän ei kertaakaan käytä itsestään nimitystä "köyhä", vaan aina ilmausta "rahaton". Kyseessä on elämäntapa, ei sosiaalis-taloudellinen status.

Kenelle kirja sopii:

- Lukupiirin kirjaksi, koska teoksesta takuulla syntyy keskustelua.
- Parhaiten kirjailijan näkemyksiin samaistunevat 1970-1990-luvulla syntyneet lukijat, jotka ovat kokeneet työelämän epäluotettavuuden: lojaaliutta ei palkita, mikään ei ole varmaa, parasta siis elää yksilölliseen tapaan siten, että on itse mahdollisimman onnellinen. Yli viisikymppiselle lukijalle ajatus toisten ruoantähteiden syömisestä huoltoasemalla voi olla liian radikaali.
- Kirjanäyttelyn aiheita: Erilainen elämäntapa; Niukkuus & yltäkylläisyys; Kiertolaisuus.
- Olisi mielenkiintoista verrata, mitä aterianhankintakonsteja Henry Miller käytti romaanissaan Kravun kääntöpiiri tai Knut Hamsun teoksessa Nälkä.

Satiiri joulumaasta

Miina Supinen: Mantelimaa (WSOY 2015)

Jokainen taideteos syntyy omien lakiensa mukaan, mutta jos minun olisi pakko yrittää laatia Mantelimaan resepti, kokeilisin seuraavaa: Otetaan Rabelais'n teos Suuren Gargantuan hirmuinen elämä tai miksei myös Voltairen Candide, lisätään Rare Exports -elokuva sekä Tuurin kyläkaupasta kertova tosi-tv-sarja. Heitetään sekaan vielä Kari Hotakaisen romaani Luonnon laki, Neil Hardwickin televisionäytelmä Tuntematon potilas, Supisen edellinen romaani Säde sekä tv-sarja Ihmebantu. Lisätään ripaus jouluvalmistelujen ahtaalle ajaman perheenäidin kitkeränmustaa huumoria. Sekoitetaan. Tarjoillaan jäähdytettynä rapsakan satiirin kera.

Elikkä siis romaani herätti paljon assosiaatioita.

Kirjassa oli kohtia, jotka naurattivat minua, mutta en ymmärtänyt kaikkea kirjan sisältämää symboliikkaa - tuli tunne, että minun pitäisi tuntea klassikkoja paremmin ymmärtääkseni viittaukset. Sivujuonteita oli paljon. Kirjailija intoilee blogissaan Shakespearesta, ja keskiaikaisen (karnevalismin) vaikutteita Mantelimaassa selvästi on. Ehkä nyky-yhteiskunnan järjettömyydessä on keskiaikaan paljonkin yhtymäkohtia? Ilakoikoon ken voi, sillä huomenna tulee tuho (musta surma/ilmastotuho)? Ostoskeskusten temppelimäisyys ja kirkkomainen koristeellisuus auttaa luomaan siltoja yliluonnollisuuteen. Nykyisin mörköjen ei kannata asua kirkossa, sillä siellä on liian vähän ihmisiä hätyytettävänä. Kauppakeskuksessa on paremmat apajat.

Asiasanoihin voisi lisätä:

satiiri : kulutusyhteiskunta
absurdi
makaaberius
maaginen realismi
ostoskeskukset : teemat : joulu

Muuta samanhenkistä luettavaa:

Vladimir Lortsenkov: Lentävä traktori
Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse
Tuomas Kyrö: Jänis ja kerjäläinen

Valokuvataiteilijan palava sydän

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika (Tammi 2015)

Pauliina Vanhatalon kirjat ovat niin syvällisiä, ettei ole mikään ihme, että hän välillä lataa akkujaan kirjoittamalla chick lit -kirjallisuutta Veera Vaahteran nimellä. Minun lukujonossani Vanhatalo pääsee vip-vieraana muiden yöpöydällä jonottavien kirjojen ohi. Taas koin oppineeni ihmisyydestä tämän teoksen luettuani.

Romaani kertoo oululaisesta Aarni Koskiaavasta, josta onnekkaan sattuman kautta tulee valokuvaaja. Hän elättää perheensä tekemällä henkilövalokuvausta, mutta toteuttaa samalla taiteilijan kutsumustaan kuvaamalla aiheita, joille ei ole kaupallista kysyntää. Ilmaiseksi ei menestys tule. Aarnilla on tukijoita, mutta myös kampittajia. Taiteilijan elämänvalintojen kuvausta täydentää Aarnin tyttären, Lumin, urapolun etsintä. Hän tahtoisi muusikoksi, mutta "eihän sillä elä", joten hän kouluttautuu ammattiin josta ei pidä.

Teos on erinomainen kuvaus siitä, mitä eväitä tarvitaan taiteilijaksi tulemiseen: tuuria, työtä, lahjakkuutta, sisäistä näkemystä, tukijoita, työtä, pitkäjänteisyyttä, työtä sekä jokin sielussa piilotteleva nyrjähtänyt pala. Yksi teoksen motiiveista on tuli, jonka voi ymmärtää myös symbolisesti: taiteen palo, polttava intohimo. Sisäinen pakko toteuttaa omaa taidettaan kalvanee kaikkia taiteilijoita, olipa laji valokuvaus, kirjallisuus, musiikki tai jokin muu.

Teoksen tunnelma toi mieleeni Tommi Kinnusen romaanin Neljäntienristeys. Molemmissa kirjoissa henkilöt koettavat tulla omaksi täydeksi itsekseen, vaikka ympäröivä maailma ei siihen kannusta.

Tampere-entusiasteille

Seppo Jokinen: Kuolevaksi julistettu (Crime Time 2015)

Kun en tunne Tamperetta kovin hyvin, en päässyt nauttimaan kahdennenkymmenennen komisario Koskinen -dekkarin kaupunkikuvauksen nyansseista. Pispalanharjulla asuva lähihoitajamies pakoilee ahdistelijoitaan henkensä kaupalla, muttei suostu kertomaan kenellekään, ketä ja miksi. Samaan aikaan komisario Koskinen setvii työtoverinsa tyttären katoamista sekä naisia baareissa huumaavan konnan tekosia. Siinä sivussa hän joutuu vahtimaan poliisiasemalla nelivuotiasta lapsenlastaan, kun lapsen mummolla, ex-vaimolla, on yllättäviä menoja. Putosin juonesta kärryiltä, mutta ojentaisin teoksen suomalaista dekkaria ja Tamperetta sympatisoivalle lukijalle.

Surrealistisessa Pohjois-Koreassa

Guy Delisle: Pjongjang (WSOY 2009)

Sarjakuvan lukeminen ei aina ole kevyttä ja viihdyttävää eikä sen tarvitsekaan olla. Sarjakuva ilmaisumuotona sopii hyvin kuvaamaan Pohjois-Korean oloja, joihin kanadalainen Guy Delisle tutustui vieraillessaan maassa animaatioelokuvaa tehdessään. Olisipa mielenkiintoista lukea jonkun ulkomaalaisen Suomen oloista piirtämää sarjakuvaa! Millaisia ilmeitä ihmisillä, millaisia käsittämättömiä hupsutuksia?

Pohjois-Korean meiningin järjettömyys hämmästyttää. Varoja on poltettu tyhjänä seisovaan moottoritiehen ja kolossaalisiin statusrakennuksiin samalla, kun tavaratalossa on hämärää sähkönpuutteen takia, katuvaloja ei ole ja kansa näkee nälkää. Kim Il-Sungin ja Kim Jong-Ilin palvonnan ällistyttävä monimuotoisuus on läsnä kaikkialla. Länsimaisen vierailijan joka askelta valvotaan.

Sarjakuvia voisi käyttää enemmän kirjanäyttelyissä. Tämä sopisi esimerkiksi teemoihin valta, Itä-Aasia, isoveli valvoo. Nappasin teoksen luettavakseni Kirjastot.fi-nettipalvelun Ammattikalenterin viestistä, jossa oli linkki Docventures-kirjanäyttelyjen aineistolistoihin.

Erityisherkille omistettu kirja

Anja Snellman: Antautuminen (WSOY 2015)

Anja Snellman kuuluu "lue koko tuotanto" -kirjailijoiden listalleni, koska hän tarttuu aina ajankohtaisiin aiheisiin eli hänellä on sanottavaa. Tällä kertaa aiheena on erityisherkkyys. Teos on ehkä omaelämäkerrallinen, mutta vain kirjailija tietää, kuinka perinpohjaisesti. Asiasanoissa on "avainromaanit", mutta ei "elämäkertaromaanit" tai "omaelämäkerrallisuus". Luin hiljattain Elaine N. Aronin tietoteoksen Erityisherkkä ihminen (2013) ja tämä romaani täydensi aihetta sopivasti.

Romaanin päähenkilö Anu on lapsesta saakka kuin peura ajovaloissa: säikky, ylireagoiva, arka. Ei kestä sanomisia, viihtyy yksin, on onnellinen kirjastossa. Hänen on sietää hässäköitä, toisten touhotusta ja hiertäviä vaatteita. Tietenkin hän saa kuulla erilaisuudestaan läpi elämänsä. Toisaalta hänen intensiivinen tunnemaailmansa myös viehättää ihmisiä. Keski-iässä hänelle selviää, että hänen "hankaluutensa" onkin neurologinen tila, erityisherkkyys, jossa aivojen peilisolut ovat yliaktiiviset. Snellman eläytyy tai muistaa ällistyttävän hyvin lapsuutensa ja nuoruutensa tunnetilat.

Kenelle: Kirjastossa hyllyjen välissä hiippailevalle perinteiselle lukutoukkahissukalle tai puheliaalle maailmanymmärtäjälle. Kulttuurin laineita seuraavalle. Herman Hessestä tykkäävälle. Psykologeille ja opettajille.

Isättömän pojan toiveuni

Antti Tuomainen: Kaivos (Like 2015)

Kirjailija Antti Tuomainen on löytänyt tiensä käännöskirjallisuusmarkkinoille ulkomaille ja teoksesta Synkkä niin kuin sydämeni (2014) tehdään elokuva. Kaivos-dekkarissa on runsaasti Suomen talven kuvausta ja toiminnallisia, mutta tunteisiin vetoavia kohtauksia, joten uutukainenkin sopinee ulkomaanmarkkinoille ja elokuvattavaksi.

Aiheeltaan teos on superajankohtainen. Pohjois-Suomessa sijaitseva Suomalahden kaivos, joka kovasti muistuttaa Talvivaaran kaivosta, on salannut ympäristörikoksiaan pitääkseen liiketoimintansa voitollisena. Toimittaja Janne Vuori saa vihiä asiaintilasta - ja tietenkin tappajat peräänsä juttua penkoessaan. Perheonni rakoilee sankaritekoja tehdessä, mutta suhde kauan kadoksissa olleeseen isään löytyy uudestaan. Helsinkiä tunteva lukija saa iloita miljöökuvauksesta - dekkareissa tarkkojen faktojen, kuten kadunnimien, luetteloiminen sopii tunnelmaan ja siksi dekkareissa miljöökuvaus kukoistaa.

Kenelle sopii: Hyvin monenlaisille ja monen ikäisille lukijoille. Teoksen tunnelmasta tuli mieleen Remeksen alkuaikojen teos Pedon syleily.

Ei huora eikä madonna

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha (Like 2015)

Eronnut Saara on kouluikäisen Martin yksinhuoltaja, työskentelee teatterissa valosuunnittelijana ja harrastaa punttisalilla käymistä. Moderni, helposti samaistuttavissa oleva naishahmo siis. Kun hän törmää sattumalta nuoruudenheilaansa Jarnoon, lempi leiskahtaa ja alkaa rakastelun ilosta voimansa saava suhde.

Ala-Harjan teoksessa kaikki on päinvastoin kuin romanttisessa kirjallisuudessa: nainen on vahvempi ja suurempi kuin mies, nainen jarruttaa yhteen muuttamista eikä lopussa laiteta hääkutsuja postiin. Saara on kasvanut liian voimakkaaksi siihen rooliin, joka hänelle suhteessa Jarnoon on tarjolla. Ala-Harjan teksti rullaa vaivattomasti ja lukijaa ilahdutetaan runsailla arkihavainnoilla: juuri noin, tuon olen aina tiennyt, mutten ole osannut sanoiksi pukea. Ala-Harjan dramaturgitausta näkyy tekstissä siten, että se on helppo kuvitella näytelmäksi tai elokuvaksi.

Huomasin käyttäväni asiasanaa ruumiillisuus enemmän naisten kuin miesten kirjoittamien romaanien kohdalla. Ehkä en oman sukupuoleni takia näe miesten kirjoittamissa teoksissa ruumiillisuutta yhtä selvästi tai sitten ruumiillisen voiman ja aistimusten kuvailu miesten tekstissä on enemmän itsestäänselvyys. Aion jatkossa kiinnittää havainnointiini huomiota tältä osalta.

Ekoaatetta sarjakuvassa

Cyril Pedrosa: Ekoloogiset (WSOY)

Sarjakuvissa minua viehättää piirtäen toteutettu huumori sekä katkelmallisuus; sarjakuvia voi lukea väsyneenäkin. Pedrosan sarjakuvassa viehättää myös ranskalaisuus ekosilmälasien läpi nähtynä. Pedrosan ekologisuus ei ole kovin radikaalia, sillä sarjakuvan minähenkilö tupakoi ja matkailee autolla. Ekoaate ilmenee lähinnä ruokavalinnoissa ja jätehuollossa. Toisaalta alkuperäiset albumit Autobio ja Autobio 2 on julkaistu vuosina 2008 - 2009, mikä ekoasioissa tarkoittaa todella kauan sitten. Kirja sopii kirjanäyttelyihin, joissa aiheena esimerkiksi ekologisuus, ympäristö, ranskalaisuus, lapsiperheet.

Asiasanoissa on "vaihtoehtoinen elämäntapa" ja "kestävä kehitys", mutta ei esimerkiksi ympäristö-alkuisia asiasanoja tai sanaa "ekologisuus" (viimeksimainittua ei Kaunokki-asiasanastossa olekaan, Ysassa se on). Ympäristöaiheisia hakuja tehdessä on muistettava hakea monipuolisesti eri sanoilla.

Romanian kerjäläiset Suomen kaduilla

Kimmo Oksanen: Kerjäläisten valtakunta : totuus kerjäävistä romaneista... ja muita valheita : pamfletti (WSOY 2009)

Luin tämän kirjan Kimmo Oksasen "Kasvonsa menettänyt mies" -teoksen innoittamana, koska Oksanen kirjoittaa hyvin - hieman samaan tyyliin kuin laatutoimittaja Anu Silfverberg. Teksti kulkee ja ajatus juoksee, ilo lukea. Oksanen paneutuu Romaniasta lähtöisin olevien romanikerjäläisten asiaan haastattelujen ja kenttätutkimuksen avulla: keitä kerjäläiset ovat, miksi he lähtevät toiseen maahan kerjäämään, pitäisikö heitä auttaa ja jos niin millä tavoin. Ongelman laajuus tulee lukijalle selväksi. Romanianromaneja yritetään auttaa monellakin tavoin, mutta heidän asemansa ei korjaudu ainoastaan rahan avulla, vaan tarvitaan myös rasismin, sorron ja virkamiesten korruption lopettaminen, jotta köyhät romanit voivat saada toimeentulonsa omassa yhteiskunnassaan Romaniassa.

Asiasanoihin voisi lisätä:

rasismi
tutkiva journalismi

Lapsuus mielipuolen mummon hoivissa

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse (Into 2014)

Tälle teokselle on helppo löytää lukijakuntaa. Se sopii

- lapsikuvauksista kiinnostuneelle ja lapsikuvausaiheeseen kirjanäyttelyyn
- isovanhemmuus-aiheiseen kirjanäyttelyyn
- sairaus-aiheiseen kirjanäyttelyyn
- äidit ja tyttäret -aiheiseen kirjanäyttelyyn
- Neuvostoliitto-nostalgiasta ja Venäjästä kiinnostuneelle
- himolukijalle, joka seuraa ajan virtauksia
- sekä nuorille että vanhoille, miehille ja naisille

Teos on tavallaan hauskakin, mutta traagisella tavalla. Seitsenvuotias Sasha-poika asuu mielipuolen mummonsa hoivissa, ja tästä mummolasta on idylli kaukana. Kovia kokenut mummo hoitaa Sashan moninaisia sairauksia (oikeita vai kuviteltuja?) antaumuksella, mutta muutoin julma kohtelu saa lukijan sydämen pakahtumaan. Kunpa Sasha pääsisi pois, äitinsä luokse asumaan! Kirjan etuliepeessä kirjailijaa verrataan Dickensiin eikä syyttä. Asiasanoissa ketju "hylkäys : lapset : äidit" on turha, koska lapsi on riistetty äidiltään väkisin.

Asiasanoihin voisi lisätä:

lapsuus
kaltoinkohtelu : lapset
sairaus : hypokondria
psyykkisesti sairaat : isoäidit
vanhempi-lapsisuhde : äidit : tyttäret
kaupungit: Neuvostoliitto: Moskova: 1970-luku

Samantyyppistä luettavaa:

Ruben Gallego: Valkoista mustalla
Katri Lipson: Kosmonautti

Antelias kaupunki

Aku Ojala: Antelias kaupunki (Gummerus 2015)

Aku Ojala (s. 1983) voitti esikoisromaanillaan Gummeruksen suuren romaanikilpailun vuonna 2014. Aion lukea Ojalan teokset vastaisuudessakin. Kirja on toisaalta pullollaan teräviä havaintoja ja oivalluksia - on ihanaa, kun kirjailija pukee sanoiksi sen, minkä itse on aina tiennyt, mutta ei ole tiennyt tietävänsä - mutta toisaalta kirja on välillä ihmeellisen tylsä. Antero menee baariin, Antero pokaa naisen, Antero hommailee naisen kanssa. Sitten Anterolla on tylsää. Hän kokee elämänsä tyhjäksi, mutta halveksuu työssäkäyviä tylsimyksiä. Antero kirjoittaa. Pari runokirjaa on jo syntynyt. Vielä hän näyttää, mikä on miehiään. Sitten hän menee taas baariin.

Romaanissa on paljon viittauksia kirjallisuuteen. Mieleeni tuli Bukowski - Antero tykkää Celinestä, kuten Bukowski - mutta tästä kirjasta puuttuu Bukowskin lämpö. Vaikka puutteellisiakin naisvartaloita kuvataan välillä myönteisesti, kuten Bukowski tekee, päähenkilö Antero ei tunne toveruutta kenenkään kanssa; hän ei ole koskaan kuulunut mihinkään porukkaan. Helsingin Sanomien arvostelun mukaan romaani "soi duurissa", mutta ei todellakaan soi. Antero tiedostaa tunnekylmyytensä, erillisyytensä ja masennuksensa itsekin, jatkuva naiskentelu ei sitä muuksi muuta. Antero lukee, ymmärtää, tiedostaa, hän on hirveän fiksu, mutta itseensä jumittunut. Arvosteluissa mainitaan esikuvia, joiden innoittamaksi teosta arvellaan - Miller, Sirola, Salama - joten selvästi on olemassa "genre", johon teos kuuluu. Se on vaikea genre, koska se on niin tuttu.

Asiasanoihin voisi lisätä:

taiteilijaromaanit
intertekstuaalisuus
miesnäkökulma
seksuaalisuus
eksistentialismi
kirjallinen kulttuuri
syrjäytyminen
kaupunkikulttuuri
kirjailijat : runoilijat
baarit

Sarjakuva-Finlandia 2015 -voittaja

Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki (Suuri Kurpitsa 2014)

Kirjaston asiakkaalle tuskin voi suositella sarjakuvaa, ellei hän sitä nimenomaan pyydä. Mutta tämä sarjakuvateos on helppo sisällyttää kirjanäyttelyyn, jonka teemana on esimerkiksi Tampere, rakennushistoria, vanhat rakennukset, rakennussuojelu, palkitut sarjakuvat, taiteilijaelämä, lähidemokratia, ympäristöystävällisyys tai kodin kunnostaminen. Takalo piirtää hurmaavasti, kuvia suorastaan mässäilee silmillään.

Hassua, ettei edes Tampereen kirjastotietokannassa teoksen asiasanoista löydy sanaa 'rakennukset' missään muodossa, vaikka vanha talo on teoksessa pääosassa. Asiasanoihin voisi lisätä:

rakennushistoria : asuinrakennukset : Tampere : Tammela : 1900-1909
talohistoriikit : rakennukset : Tampere : Tammela
rakennussuojelu
rakennusperinne
ympäristönsuojelu
taiteilijat : sarjakuvataiteilijat

Kasvonsa menettänyt mies

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies (WSOY 2015)

Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen sairastui vajaa kymmenen vuotta sitten virus- ja bakteeri-infektioon, joka oli viedä häneltä hengen, mutta vei lopulta "vain" kasvot. Kohtalon ivaa asiassa on se, että - minulle syntyneen käsityksen mukaan - hän ehkä sai bakteeritartunnan Romaniassa sairaalta romanivauvalta, kun oli kirjoittamassa kirjaa romanikerjäläisten puolustamiseksi. Tätä asiayhteyttä hän ei kirjassa alleviivaa.

Oksanen kirjoittaa erittäin hyvin, hänen tekstissään on ihana rytmi. Hän luultavasti kirjoittaisi kiinnostavasti vaikka asvalttitien paikkauksesta. Päätin lukea myös hänen teoksensa Kerjäläisten valtakunta : totuus kerjäävistä romaneista... ja muita valheita (WSOY 2009). Kirjassa on myös henkinen kasvu -juonne, mutta minusta teoksen tärkein anti on kerronnan taitavuus.

Asiasanoihin ei ole laitettu sanaa 'terveydenhuolto' eikä 'sairaus'. On muistettava hakea asiasanoilla 'sairastuminen' ja 'sairaat', jos tekee esim. terveydenhuoltoaiheista kirjanäyttelyä.

Lapsen oikeus

Ian McEwan: Lapsen oikeus (Otava 2015)

Tuomari Fiona Maye ratkoo perheoikeudessa kiperiä kysymyksiä, muun muassa avioerolasten kohtaloita sekä terveydenhuollon etiikkaan liittyviä ongelmia. Onko oikein erottaa siamilaiset kaksoset, jos se pelastaa toisen kaksosista, mutta tappaa toisen? Eikö vain Jumallalla ole oikeus ottaa elämä pois? Entä alaikäisen Jehovan todistajan kieltäytyminen verensiirrosta - ymmärtääkö hän todella, mitä kuoleminen tarkoittaa?

McEwan oli minulle uusi tuttavuus ja pääsi heti "lue kaikki" -listalleni. Romaanissa on vaikeasta aiheesta huolimatta kauneutta ja kuulautta, Fionan persoonan laatu tulee selvästi esiin, eikä oikeustapausten lasten kurjuudella mässäillä. Asiasanoihin voisi lisätä:

lapsen asema
perheoikeus : oikeustapaukset : lapset
terveydenhuolto : etiikka
uskonto
avioliitto : kriisit : keski-ikäiset

Aiheesta tuli mieleen Pauliina Vanhatalon romaani Korvaamaton.

He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi 2014)

Olipa ihanaa löytää uusi kirjailija "lue koko tuotanto" -sarjaan. Tämän luettuani lainasin heti kaikki Jussi Valtosen aiemmat teokset.

Tuntuuko nykymeno kummalliselta Facebookeineen, kännyköineen, ilmastonmuutoksineen, maahanmuuttajineen ja median vouhotuksineen? Tässä kirjassa kaikki nämä ilmiöt pureskellaan älykkäästi, ihastuttavasti purevalla huumorilla höystettynä. Kiinnostaako tiedemaailma, tieteen etiikka, koe-eläimet ja parisuhteen kurimus? Nämäkin tässä teoksessa käydään läpi. Finlandia-palkinto meni oikeaan osoitteeseen.

Kirja toi mieleeni Lionel Shriverin teoksen Poikani Kevin sekä Melania G. Mazzuccon teoksen Täydellinen päivä. Myös Anu Silfverbergin ja Johanna Sinisalon tekstit ovat sukua tälle kirjalle. Kirja sopii esimerkiksi akateemiselle himolukijalle.

Asiasanoihin voisi lisätä:

yhteiskunnalliset romaanit
teknologiakritiikki
yhteiskuntakritiikki
tiede : etiikka
amerikkalaisuus
suomalaisuus
kulttuurierot : Suomi : Yhdysvallat
monikulttuurinen avioliitto
eläinaktivismi
eläinkokeet
ekoterrorismi
tiedemiehet
murrosikäiset
kirjallisuuspalkinnot : Finlandia-palkinto : 2014

Kolme vahvaa naista

Marie NDiaye: Kolme vahvaa naista (Gummerus 2013)

Tässäpä mieleenjäävä kirja: luin sen viikko sitten, mutta olen ajatellut sitä päivittäin sen jälkeen. Nerokas teos. Useampikin ihmiskohtalo kirjan lehdiltä jäi vaivaamaan mieltä.

Asianajaja Norah palaa Ranskasta Senegaliin vanhenevaa isäänsä katsomaan - ajan väljähdyttämä isä-tytär-suhde on taitavasti kuvattu. Opettajatar Fantan mies taistelee vaimonsa rakkaudesta - miehen järkkyvä mieli on hienosti kuvattu. Khady joutuu pakomatkalle kohti Eurooppaa - hänen vankkumaton ihmisarvonsa on poikkeuksellisesti kuvattu. Tämä kirja sopii vaativalle lukijalle, joka ilahtuu psykologisesta tarkkanäköisyydestä ja jota kiinnostavat ihmisoikeuskysymykset.

Voodoo

Juha Vakkuri & Juha Metso: Voodoo : Afrikan arkea : rapsodia Guineanlahdelta. Like 2014.

Rinnakkaistodellisuuden kuvauksia ei välttämättä tarvitse etsiä scifistä, sitä löytyy eri kulttuurien kuvauksistakin. Juha Vakkuri on Länsi-Afrikan Beninissä sijaitsevan suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon perustaja. Kun hänen mainiolla huumorilla höystetyt tosipohjaiset tarinansa yhdistetään valokuvaaja Juha Metson hätkähdyttäviin kuviin, syntyy elämyksellinen yhdessä illassa luettava teos. Kysyin kollegalta, sopisiko tämä hänen mielestään erään kotipalveluasiakkaan luettavaksi. "Tuskinpa vain, yöunet menisivät valokuvien takia", kuului vastaus. Teos sopii lukijalle, joka tykkää tulla hätkäytetyksi.

Asiasanoihin voisi lisätä:
taikausko
noituus