Juoppous on hulluutta

Kalle Lähde: Happotesti (Otava, 2015)

Kalle Lähteen esikoisromaani Happotesti kertoo googlettamalla löytyvien haastattelujen mukaan hänen omista kokemuksistaan. Viisikymppinen kirjailija on nuoresta pitäen painiskellut liian juomisen kanssa ja ollut viimeiset pari vuotta kokonaan raitis. Ihmettelen, kuinka hän on jaksanut palata kokemuksiinsa ja vielä onnistunut kirjoittamaan niin hauskasti.

Teoksen minäkertoja Joonatan on naimisissa oleva turkulainen tuurijuoppo. Hän on sanoutunut irti työstään loukkaannuttuaan työnantajan epäilystä, että hänellä olisi "ongelma". Työn päätyttyä hän voi omistautua elämän tärkeimmälle asialle eli juomiselle. Sairaanhoitajavaimo yrittää ymmärtää ja varaa miehelle krapulajuomia, ettei putki päättyisi liian äkkiä. Lukijalle selviää nopeasti, ettei vaimo pärjää miehen tärkeysjärjestyksessä. Lähde kuvaa taitavasti Joonatanin sairaita ajatuskulkuja, valheiden ja itsepetoksen verkkoa, pelkotiloja ja horjuvaa itsetuntoa.

Happotesti on eräänlainen versio "Keeping up appearances" -televisiosarjan teemasta. Siinä missä Hyacinth Bucket yrittää vaikuttaa yläluokkaiselta, yrittää Joonatan vaikuttaa kunnolliselta kansalaiselta mitä hupsumpien ajatusväännelmien avulla. Hän esimerkiksi ei omasta mielestään ole sekakäyttäjä, koska käyttää vain lääkärin määräämiä lääkkeitä. Joonatanin omanarvontunto roikkuu heikoissa kantimissa, esimerkiksi laadukas neule yllään hän ihmettelee, miten toinen voi kohdella häntä kuin juoppoa, vaikka hänellä on kunnon ihmisen neulepaita yllään.

Teoksessa voi nähdä samansieluisuutta myös Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjojen kanssa. Molemmissa on kyse riippuvuudesta, johon liittyvää sairaalloista, itselle vahingollista käyttäytymistä henkilö pyrkii oikeuttamaan itsepetoksen avulla. Suurimman osan ajasta lukija on huvittunut, mutta välillä tulee myös lievä ahdistus: voi hyvät hyssykät...

Kenelle sopii: Laajalle lukijakunnalle, koska jokaisen tuttavapiirissä on joku alkoholiongelmainen. Alkoholiongelmaisessa perheessä kasvaneille. Päihdetyöntekijöille ja terveydenhuollon henkilökunnalle. Riippuvuuden problematiikasta kiinnostuneille. Kirja sopisi valitettavasti myös kirjanäyttelyyn aiheesta "Suomalaisuus". "Huumoria"-näyttelyynkin sen voi laittaa.

Asiasanoituksesta: 
- Lisäisin asiasanoitukseen KAUPUNGIT : TURKU: 2010-luku (kirjassa Jutta Urpilainen on valtiovarainministeri, ja hän oli sitä vuosina 2011 - 2014).
- Lisäisin asiasanoihin BAARIT (kirjassa käydään Turussa oikeasti olevissa baareissa), MUSTA HUUMORI, RAPPIO, SEKAKÄYTTÖ, PÄIHDEHUOLTO : KATKAISUHOITO (päähenkilö on 12. kertaa katkolla), MIESKIRJALLISUUS (vaikka alkoholismi ei olekaan yleismiehistä, niin päähenkilö miettii usein, kuinka toimiminen olisi "miehekästä").
- Jättäisin pois genren KEHITYSKERTOMUKSET, koska päähenkilön elämä kehittyy vain entistä hullumpaan suuntaan: tulee avioero, asunto myydään ja on ilmiselvää, mitä päähenkilö aikoo asuntorahoilla tehdä. Saapa nähdä, tuleeko kirjalle jatkoa, jossa kehitys etenisi myönteiseen suuntaan.
- Asiasanoissa on ALKOHOLISMI ja AVIOPUOLISOT; on muistettava hakea tällä yhdistelmällä, jos aiheena on alkoholismi + parisuhde.

Kirjailijan vaikea vuosi

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi : muistiinpanoja masennuksesta (S&S, 2016)

Pauliina Vanhatalo kuuluu suosikkikirjailijoihini. Sydäntäni kivisti, kun hän todellisuuspohjaisessa teoksessaan potee masennusta ja murehtii tökerön kanssaeläjän sanoja: miltä tuntuu, kun ei ole menestynyt kirjailijana? Tärkein masennuksen taustatekijä ei kuitenkaan liene työuraan liittyvä menestyksen puute, vaan uupuminen äitiyden, kirjailijan työn ja vanhan talon kunnostamisurakan ponnisteluissa.

Teoksen erityisenä teemana on introvertin äitiys. Vanhatalo on todennut lehtihaastatteluissa, että introverteista äideistä ei puhuta. Se on aivan totta. Sanotaan, että vanhemmuus on kaikille vaikeaa, mutta ei jatketa, että introverteille se on erityisen vaikeaa. Erään nettilähteen mukaan suomalaisista 30 - 50 % on introvertteja, ja jos näistä puolet on naisia, on introvertteja naisia ainakin 800 000. Introvertteja äitejä voisi arvioida olevan Suomessa vähintään puolisen miljoonaa. Hyvä, että edes yksi kirjailija on ottanut asian puheeksi. Työelämässä on jo myönnetty, että introvertti ihminen on usein hyvä työntekijä, mutta miten introvertti äiti toteuttaa hyvää äitiyttä? Vanhatalon vastaus tähän on: puolisonsa tuella. Pitää vain oppia ajattelemaan, että äiti voi toimia kuten isät perinteisesti ovat toimineet eli äiti voi keskittyä elannon hankkimiseen.

Pauliina Vanhatalo kirjoitti aikoinaan ylioppilaskirjoituksissa yhdeksän laudaturia, mikä oli Suomen ennätys ja hankki hänelle julkisuutta. Nuori tyttö kyörättiin television ajankohtaisohjelmaan ratkomaan Suomen tulevaisuutta. Sitä taustaa vasten uupuminen arjen pikkuasioissa voi tuntua nololta. Mutta toisaalta, ei johtavien miespuolisten poliitikkojenkaan kunniaa ratkota tutkiskelemalla, miten he pärjäävät/pärjäisivät kahden pikkulapsen kanssa pihaleikkien nahinoita ratkomassa ja harmonista zen-henkistä varhaiskasvatusta antamassa. Mies voi saada kaluunat eri ansioilla, ehkä joskus vielä nainenkin. Vähän mietityttää, olisiko Vanhatalo voinut kirjoittaakaan tästä aiheesta ilman masennusta - jos hän olisi vain reippaasti ilmoittanut, että täällä introvertti äiti toimii oman persoonallisuutensa mukaan, ilman myötätuntoon oikeuttavaa sairastumista ja "kaulan paljastamista", millainenkohan vastaanotto olisi ollut. Teoksen kirjoittaminen on ollut rohkea teko. Erityisesti minua kosketti kirjailijan huoli: miten saan tämän kirjan taipumaan selviytymistarinan muotoon, sillä selviytymistarinanahan se on tarjoiltava?

Kenelle sopii: Introverteille, äideille, introverteille äideille. Masennuksesta ja uupumisesta kiinnostuneille. Kirjailijan työstä kiinnostuneille. Vanhemmuuden iloista ja haasteista kiinnostuneille.

Asiasanoituksesta: Asiasanoista puuttuu kaksi olennaista: INTROVERSIO ja ÄITIYS. Pelkkä ÄIDIT ei riitä, koska sillä hakemalla saa mukaan esim. MURHA : ÄIDIT -ketjut ja muut "väärät hakutulokset". Introverteista äideistä ei puhuta, ja puhumattomuutta heijastaa sopivien asiasanojen puute. On osattava hakea asiasanalla INTROVERSIO (eikä introvertit). Vanhatalon teoksessa on kyse myös erityisherkkyydestä - kirjailija ei käytä tätä termiä, mutta esimerkiksi teoksessa kuvattu "puhelimen pelkääminen" viittaa erityisherkkyyteen. Netistä löytyy testejä, joilla voi testata, onko itse erityisherkkä. Asiasanaa "erityisherkkyys" tai edes "herkkyys" ei ole, vaan joudutaan käyttämään asiasanaa SENSITIIVISYYS. Esimerkiksi Anja Snellmanin teoksessa "Antautuminen" kantavana teemana on erityisherkkyys, mutta asiasanoituksessa tämä kuvataan sanoilla SENSITIIVISYYS ja ARKUUS : LAPSET. Ysasta löytyy asiasana SOSIAALISUUS, mutta sen vastinparina ei olekaan "epäsosiaalisuus", vaan POIKKEAVA KÄYTTÄYTYMINEN (!). SOSIAALISUUS : PUUTTEET lienee ketju, mitä joutuisi käyttämään.

Muuan motelli Kempeleessä

Jarmo Stoor: Motelli (Into 2015)

Joistakin Jarmo Stoorin varhaistuotannon romaaneista en ole pitänyt, mutta luin Motellin, koska sen kustantanut Into Kustannus julkaisee mielestäni kiinnostavaa kirjallisuutta. Arvelin, että kirjalla täytyy olla ansionsa. Ja olikin. Kustannustoimittaja on tehnyt hyvää työtä.

Kirjailija omisti 2000-luvun alussa motellin nimeltä Kempeleen Moottorimaja. Sattumoisin pystyn tunnistamaan muutaman henkilöhahmon esikuvan todellisuudessa. Hahmoissa on varmasti lapinlisää, mutta juorunnälkä innoitti lukemaan kirjan rivakkaan tahtiin.

Romaanissa kuvataan motellin eriskummallista arkea. Käytävillä hiippailee toinen toistaan arveluttavampia tyyppejä. Joviaali motellinpitäjä pärjäilee heittiöiden seassa hyvin ja onnistuu pitämään kuria silloin kun tarvitaan. Romaanissa on paljon elokuvallisuutta. Suurta sanomaa teoksessa ei ole, eikä teos ole suurta kirjallisuutta, mutta kyllä se sopii luettavaksi esimerkiksi Oulun seudulla asuvalle miehelle, joka pitää veijaritarinoista. Paikallisuus antaa lisäarvoa. Veijaritarinoissa ollaan usein matkoilla, no ollaanhan tässäkin, vaikka päähenkilö toimiikin matkustavaisten kiintopisteenä. Pulloa ja naista kallistuu, rapatessa roiskuu, elämä on rujoa mutta mielenkiintoista.

Muuta samantapaista luettavaa:
- hae asiasanalla VEIJARIROMAANIT
- Jos tykkää aihepiiristä (huono elämä kehnossa hotellissa), niin Bukowskia voi suositella.

Asiasanoituksesta: 
Jos tekee kirjanäyttelyä aiheesta MATKAT tms., on muistettava hakea myös asiasanalla MOTELLIT. Romaanin asiasanoissa ei ole esim. HOTELLIALA tai MAJOITUS.

Luuranko poliitikon kaapissa

Pirjo Hassinen: Kalmari (Otava 2016)

Pirjo Hassinen jatkaa edellisestä romaanistaan Popula tutuksi tulleen puoluejohtaja Jukka Kalmarin tarinaa. Yhtymäkohtia perussuomalaisiin voi halutessaan nähdä. Ainakin teoksen Popula-puolueen suhteet mediaan kangertavat kuten perussuomalaisilla.

Hassinen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Hän kuvaa parisuhdetta hienosti kliseet välttäen ja liikoja selittämättä. Teoksen naispäähenkilö Katja salaa asioita puolisoltaan, mutta lukijalle ei ole tarpeen tulkuttaa, miksi hän niin tekee. Jos jostakin tekstistä pitäisi tutkia, onko kyseessä Hassisen käsikirjoitus, osaisin myös laatia listan sanoista, joita tekstistä pitäisi löytyä, jotta se todella olisi "aito Hassinen". Tyyliä olisikin sitten vaikeampi määritellä tai jäljitellä.

Poliitikko Jukka Kalmarin pöyristyttävä menneisyys ei minua kiinnostanut niin paljon kuin Katjan ja hänen eksänsä ja nyksänsä välinen tasapainottelu. Mutta jos lukija tuntee intohimoja perussuomalaisuutta kohtaan myönteisessä tai kielteisessä mielessä, niin kirja epäilemättä kiinnostaa.

Katriina Kajannes kirjoittaa Pirjo Hassisesta Kirjasampo.fi:ssä: "Ilmaisu on Hassisen teoksissa rajua ja intohimoista, kerronta vyöryy läkähdyttävänä mutta yksityiskohdiltaan tarkkana." Niin sitä voi kokea saman kirjailijan eri tavalla, minulle ei tulisi mieleenkään kuvailla Hassisen kerronnan vyöryvän läkähdyttävänä. Intohimo sen sijaan sopii hyvin kuvaamaan Hassisen tekstiä, tai ehkä vielä paremmin aistillisuus.

Kenelle: Aikuiselle naislukijalle.

Kiehtova tietokirja eläimistä

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin? (SKS 2015)

Tätä kirjaa kehuttiin kirja-arvostelussa eikä suotta. Teos on paljosta tietosisällöstään huolimatta selkeä ja mukava lukea. Eläimet - niin villieläimet kuin lemmikkieläimetkin - ovat toisaalta erilaisia kuin luulemme, mutta toisaalta lähempänä ihmisiä kuin arvaammekaan. Kirjoittaja sanookin, että vaikka avaruudesta ei löytyisikään elämää, niin emme ole yksin - meillä on seuranamme eläimet, joiden tietoisuudessa riittää tutkittavaa.

Mieleen jäi mm. selitys sille, miksi delfiinit joskus kannattelevat hukkuvaa ihmistä pinnalla. Delfiinit näkevät ihmisen kaikuluotauksen kautta, jolloin ihmisen keuhkot loistavat selvinä ja muu vartalo erottuu ympärillä himmeämpänä. Ihminen näyttää delfiinin mielestä hyvin delfiinimäiseltä. Delfiinien hengitys on tietoista, ja jos joku delfiiniyksilö ei jaksa nousta pintaan hengittämään, muut auttavat sen pintaan ja kannattelevat sitä.

Eri mieltä olen siitä, että kissa muka ei osoittaisi mieltään omistajan oltua pitkään poissa. Telkänrannan mukaan kissan aivokapasiteetti ei riitä "mielenosoitukseen", vaan kissa käyttäytyy välttelevästi, koska se ei ole varma, onko paikalle tullut ihminen sen omistaja. Mutta kokemukseni mukaan kissa voi käyttäytyä torjuvasti vielä sen jälkeen, kun sitä on jo pidetty sylissä, jolloin on vaikea väittää, etteikö se jo tunnistaisi omistajansa. Pysyn mielenilmauksen kannalla. Sen sijaan hyväksyn selityksen, että reviiriin merkkailu pissailemalla verhoihin esimerkiksi vauvan tultua taloon ei ole eläimeltä mielenosoitus, vaan yritys rauhoittaa uusi tilanne huolellisemmalla oman reviirin merkkaamisella.

Kenelle: Monenlaisille lukijoille. Eläimistä kiinnostuneelle lukiolaiselle. Tietokirjoista pitävälle miehelle tai naiselle. Eläinten koulutuksesta kiinnostuneelle. Koiran tai kissan omistajalle.

Muuta samantapaista luettavaa: 
Tuire Kaimio: Tuikun eläinkoulu (WSOY 2003)

Luokittelun vaikeudesta

Olen kateellinen Lukuneuvojan blogille. Siinä on sivun oikeassa laidassa hyvä valikko, josta voi etsiä haluamansa tyyppisiä kirjoja. Tarjolla ovat esimerkiksi seuraavat kategoriat: hauska, koskettava, ohut, surullinen, vanhustyöhön sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Itselläni on ollut vaikeuksia luoda ryhmittelyä, johon olisin lopullisesti tyytyväinen. Pitäisi ensin tietää, millaisia kirjoja ryhmiteltävänä tulee olemaan. On vaikea luoda ryhmittelyä etukäteen. Se auttaa, että on etsinyt asiakkaille kirjoja heidän toiveidensa mukaan, mutta tuntuu, etteivät asiakkaiden pyynnöt koskaan kata aivan kaikkia tyylilajeja. Olen muokannut omaa oikean laidan valikkoani moneen kertaan. Se on turhauttavaa.

Loin aluksi muun muassa kategoriat "ajateltua" sekä "himolukijalle". Niihin tuli kuitenkin kovin paljon aineistoa. Kategoriat alkoivat vaikuttaa tarpeettomilta - eikö melkein kaikki kirjallisuus ole "ajateltua" ja eikö himolukija lue melkein kaikkea - tarvitseeko näitä erikseen tägätä? Kävin läpi vanhoja tekstejäni ja poistin näitä tunnisteita. Kun homma oli tehty, kului jonkin aikaa, ja rupesin kaipaamaan noita kategorioita. Tuntui, että olivat ne sittenkin hyödyllisiä. Ne kertoivat minulle kirjan tyypistä.

On osattava laatia kategoriat, jotka ovat tarpeeksi erottelevia, mutta eivät liian yksityiskohtaisia. On osattava laatia kaikki tarpeelliset kategoriat, mutta ei mitään liikaa.

Yksi paljon pohdituttanut asia on lukijoiden sukupuoli. Joskus ajattelen kirjaa lukiessani, että seuraavan kerran kun joku mies etsii hyvää luettavaa, suosittelen tätä. Sukupuoleen viittaavien kategorioiden tekeminen tuntuu kuitenkin hankalalta. Lukuneuvojan blogissa on kategoria "miehinen", mutta ei kategoriaa "naisellinen". "Miehisen" kirjan määritelmä hänellä on hauska: "Miehisessä kirjassa kaikki päähenkilöt ovat miehiä ja kirjan näkökulma on miehen. Miehiseen romaaniin liittyy yleensä tappeluita, kiroilua tai seksiä (useimmiten näitä kaikkia)."

Naiset lukevat tutkimusten mukaan sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja, miehet taas enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja. Ehkä ei tarvita kategoriaa "naisellinen"? Kuitenkin on olemassa chick lit -genre, joka on tarkoitettu lähinnä naisille. Kategoria "naisellinen" ei kuitenkaan voisi pelkistyä vain romantiikkaan tai chick litiin, sillä eihän miehinen kirjakaan ole ensisijaisesti KEVYT miehinen kirja.

On vaikea määritellä, minkälaisia kirjoja tulisi kategoriaan "naisellinen". Naiskirjallisuus ja mieskirjallisuus ovat vielä erikseen, niissä puhutaan naisten ja miesten oikeuksista. Ehkä "naisellinen" kirja voisi olla sellainen, jossa päähenkilö on nainen, näkökulma naisen ja jossa käsitellään paljon ihmissuhteita. Pidän kategoriaa "naisellinen" kuitenkin tarpeettomana. Minulle lukijana riittää tieto kirjoittajan sukupuolesta ja iästä. Jos kirjoittaja on nainen ja kanssani suunnilleen saman ikäinen, löytyy samaistumispintaa yleensä hyvin. Vähiten samaistumispintaa olen löytänyt itseäni monta kymmentä vuotta vanhempien miesten kirjoittamista kirjoista, mutta poikkeuksia toki on. Kokeilin kategorisoida kirjat kirjailijan syntymävuosikymmenen mukaan, mutta luovuin siitä, koska se ei tuntunut toimivan hakuelementtinä hyvin.

Kirjaston hakuelementit eli hyllyjen aakkosjärjestys, genremerkinnät (genrehyllyt tai genremerkinnät kirjojen selässä) ja kirjanäyttelyt eivät useinkaan ole riittäviä apuneuvoja hyvän lukemisen etsimiseen. Haastavina lukijaryhminä pidän seuraavia: 1. Vähän lukeneet henkilöt, joita on kannustettava lukemaan tarjoamalla heidän mieleisiään koukuttavia kirjoja. Kun he kysyvät suosituksia, ei ole varaa suositella huonoa, koska toista tilaisuutta ei ehkä tule. 2. Erittäin paljon lukevat henkilöt, jotka ovat huomanneet, etteivät pysty lukemaan kaikkea julkaistua ja jotka yrittävät seuloa joukosta ne kaikkein tärkeimmät ja parhaat teokset. Finlandia-ehdokkaat, Nobel-palkitut ja kaikki puhutuimmat uutuuskirjat he ovat jo lukeneet.

Aineistotietokannasta, Kirjasampo-sivustosta ja Lukuneuvoja-tyyppisistä blogeista on toki hyötyä, jos asiakkaalla ja/tai kirjastonhoitajalla on aikaa ja viitseliäisyyttä etsiä niistä. Yleensä käytännön hakutilanteissa aikaa ei kuitenkaan ole. Usein kysymys esitetään työntekijälle, joka työskentelee hyllyillä (ei siis tiskin takana) ja häneltä toivotaan nopeita vinkkejä. Minulla on joskus ollut töissä mukana lukuvihko, josta löydän nopeasti sen lukemani hyvän kirjan nimen, joka ei muistu mieleen.

Olen ajatellut, että paras konsti ehkä olisi tehdä listoja eniten kysytyistä aiheista. Esimerkiksi minulta on usein kysynyt naisasiakas jotakin "kivaa, hauskaa, ei raskaslukuista". Tällaisia kirjoja on paljon, mutta niitä myös lainataan paljon. Hyllyistä hakeminen voi tuottaa tyhjät kädet. Valmis pitkähkö lista auttaisi asiaa.

Tulevaisuudessa ehkä on käytössä yleisesti hyväksytty Lukuneuvojan blogin kategorioita muistuttava luokittelu, jonka avulla etsitään asiakkaille lukemista. Asiasanoituksen ongelmana on se, että siinä kirjataan AIHEITA. Lukijat taas etsivät usein luettavaa, joka herättäisi heissä tietynlaisia TUNTEITA. Esimerkiksi itse pidän kirjoista, jotka järkyttävät ja yllättävät. Siksi tarvitaan kategorioita kuten koskettava, surullinen, hauska.

Komiikkaa suomalaistaustaisesta perheestä Ruotsissa

Petteri Nuottimäki: Varaudu pahimpaan (Like 2016)

Matti Aalto muuttaa 1960-luvulla vaimonsa kanssa Ruotsiin. Matalan profiilin mies joutuu kauhukseen puhelinluettelon ensimmäiseksi nimeksi, joten nimi muutetaan Altoksi. Jäyhä isä kantaa talvisodan muistoja ja pärjää yrittäjänä, mutta lapsista kasvaa saamattomia vetelyksiä. Isä testaa lastensa sijoitustaitoja löytääkseen heistä parhaan ehdokkaan yrityksensä perijäksi.

Petteri Nuottimäen tausta tv- ja elokuvakäsikirjoittajana näkyy teoksessa vauhdikkaina, koomisina käänteinä. Kirjasta varmasti tehdään elokuva. Teoksen parasta antia oli mielestäni suomalaisen miehen luonteen kuvaus sekä peliongelmaisen henkilön ajatuksenjuoksun kuvaus (yhdellä Matin pojista on peliongelma).

Kertoja kääntyy tuon tuostakin lukijan puoleen ja sanoo, etteivät tapahtumat välttämättä ihan näin menneet - kyseessä on siis  jossain määrin epäluotettava kertoja. Tätä ei ole laitettu asiasanoihin, mikä on mielestäni oikein, koska kerrontatekniikka lienee peruja kirjailijan käsikirjoittajataustasta. Lukiessani kuulin kertojanääneen puhuvan tapahtumien yllä kuin elokuvassa.

Asiasanoituksesta: Asiasanoissa ei ole VANHEMPI-LAPSISUHDE. Kun tekee kirjanäyttelyä vanhemmuuteen liittyen, on muistettava hakea ilmaisulla IHMISSUHTEET : PERHE, joka tämänkin kirjan asiasanoituksesta löytyy.

Muuta samantapaista luettavaa:
Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa (ruotsinsuomalaisista)
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (Suomen ja Ruotsin kulttuurieroista)
Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä (menneen maailman mies kontra nykyelämä)
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Nuottimäen teoksen alkupuolella Matti Aallon luonnekuvaus muistuttaa Mielensäpahoittajaa)